Aseen käsittely
Lähdetään ammuntatekniikan käsittelyssä liikkeelle siitä, mitä tehtäviä ampujan käsillä on. Ne lukijoista jotka ovat suorittaneet varusmiespalveluksen 2000-luvulla tai ovat muuten saaneet koulutusta nykyaikaiseen rynnäkkökiväärin käsittelyyn, seuraavat termit voivat olla tuttuja. Huomioitavaa on, että itselataavalla kiväärillä ja pulttilukkoisella kiväärillä käsien tehtävät hieman eroavat aseiden erilaisten toimintaperiaatteiden takia.
Asekäsi on se käsi, jolla ase laukaistaan. Jos käytössä on pulttilukkoinen kivääri, asekädellä hoidetaan aseen lukon operointi, poikkeuksena kuitenkin vääräkätiset aktiot. Aseen varmistimen käyttö kuuluu myös asekädelle, jos aktio sen mahdollistaa.
Tukikäsi on se käsi, jolla nimensä mukaisesti tuetaan asetta. Makuulta ammuttaessa tukikäsi on aseen perän alla säätämässä perän korkeutta ja muissa asennoissa tukikädellä tuetaan asetta joko etutukista kiinni pitäen tai muulla tavalla. Palataan erilaisiin ampuma-asentoihin myöhemmässä kirjoituksessa. Tukikädellä hoidetaan lippaan vaihdot ja itselataavissa aseissa myös viritystapin tai latausvivun käyttö.
Ampuma-asento maaten
Makuulta ampuminen on kaikkein vakain ampuma-asento, johon ensisijaisesti pyritään pääsemään valmistellussa tuliasemassa. Mutta pikatilanteissa ja peitteisessä maastossa, kuten hyökkäyksen tulitukiammunnassa asutuskeskuksessa, makuuasento ei välttämättä ole mahdollinen tai edes järkevä. Ei siis kannata tuudittautua pelkkään makuulta ampumisen harjoitteluun.
Makuulta ammuttaessa aseen tukena voidaan käyttää bipodia, reppua, poteron reunalle asetettua tukipuuta yms. Näistä tukevin ja tarkkuuden kannalta paras on bipodin avulla ampuminen, sillä silloin aseen maahan koskevien tukipisteiden etäisyys on suurin, jolloin tukipinta-ala on myös iso.
Repun päältä ampuminen tulee hyvänä kakkosena, mutta siinä ongelmia aiheuttaa aseen liikkuminen repun päällä laukausten välillä. Tällöin toistettavuus kärsii, jolloin tarkkuus heikkenee. Repun päältä ampumisessa hyvänä puolena on helpompi ampumasektorin vaihto kuin bipodin päältä, sillä asetta pystyy kiertämään sivusuunnassa repun päällä helposti.
Jonkin muun tuen, kuten kannon, sammalmättään tai kaatuneen puunrungon päältä ammuttaessa on sama toistettavuusongelma kuin repun päältä ammuttaessa, ja lisäksi alustan ollessa kova, ase hyppää rekyylin voimasta ylöspäin, jolloin iskemän havainnointi vaikeutuu. Hyppäämistä on aina pyrittävä pienentämään asettamalla kovan alustan ja aseen tukin väliin jokin pehmuste, kuten ampumapussi, kintaat tai edes tukikäsi. Myöskään piippu ei saa koskea tukeen, sillä se muuttaa piipun luontaista värähtelyä ja tarkkuus heikkenee.
Bipod-tuelta ampuminen.
[https://www.precisionshooting.com.au/training/gallery/]
Ampumapussi aseen ja kovan alusta välissä.
[https://exosdefense.com/index.php/staff/]
Käsi asetettuna pehmusteeksi kovan alustan ja aseen kosketuspinnan väliin.
[http://www.precisionrifleseries.com/shooters/profiles/view/id/574]
Makuulta ammuttaessa on tärkeää, että asetutaan suoraan aseen taakse. Yleinen virhe on olla kulmassa aseen takana, sillä vaikka se helpottaa hengittämistä, se vaikeuttaa rekyylin hallintaa varsinkin isommilla kaliipereilla. Mitä enemmän kehon massaa on suoraan aseen takana rekyyliä vastaanottamassa, sitä rauhallisemmin ase käyttäytyy ammuttaessa. Kun myös kyynärpäät ovat mahdollisimman leveällä, muodostuu hyvä "lavetti".
Toinen syy on viholliseen päin näkyvän maalipinnan kasvattaminen, kun lantio ja jalat tulevat näkyviin ylävartalon takaa.
Alla olevassa videossa on hyvin selitetty oikeaoppinen ampuma-asento maaten, joka mahdollistaa hyvän rekyylin hallinnan ja bipodin "lastaamisen", jota käsitellään myös tässä kirjoituksessa.
Jos aseen poskipakka on säädettävä, se tulisi asettaa sellaiselle korkeudelle, että tähtäinkuva näkyy selvänä reunasta reunaan, ilman että niskaa joutuu jännittämään. Hyvä nyrkkisääntö on, että poskipakkaan nojataan rennosti, kuin että olisit nukahtamassa siihen.
Päällä ei myöskään pidä kurotella eteen tai taakse, jos tähtäinkuva ei näy kokonaisena. Tällöin optiikkaa on siirrettävä aseen päällä, jotta pää saa nojata poskipakkaan luonnollisesti ilman jännitystä.
Helpoiten tämä onnistuu, kun ottaa kaverin avuksi. Optiikan kiinnitysrenkaita löysätään ja asetutaan ampuma-asentoon maaten, pään nojatessa luonnollisesti poskipakkaan. Ampuja sulkee silmät ja avustaja liikuttaa optiikkaa. Ampuja avaa silmät ja jos tulee tunne, että päätä täytyisi liikuttaa, toistetaan prosessi. Kun avustajan avulla on löytynyt se kohta optiikalle, jossa päätä ei tarvitse liikuttaa kokonaisen tähtäinkuvan saamiseksi silmien avaamisen jälkeen, kiristetään optiikka paikalleen.
Optiikan säätö
Säätöjen tekemisestä optiikkaan ei ole yhtä totuutta, tärkeintä on että vakioi itselleen tavan millä sen tekee. Oma tapani on seuraava:
- kun maali on näkökentässä, tuen asetta tukikädellä ampumapussin avulla perän alta, jotta se pysyy suunnattuna kohteeseen
- asekädellä asetan suurennoksen sopivaksi ja säädän koro- ja sivusäädöt torneistaan kohdalleen
- tämän jälkeen siirrän asekäden kahvalle pitämään aseen suunnattuna kohteeseen ja vapautan tukikäden perän alta
- tukikädellä säädän parallaksikorjauksen kohdalleen, jotta kohde näkyy selvästi ja ristikko ei pääse liikkumaan kohteen päällä
- tarvittaessa hämärällä säädän tukikädellä vielä ristikon valaisun sopivaksi
- siirrän tukikäden takaisin perän alle ja valmistaudun laukaukseen
Tarkennuksen säätö suoritetaan aina, jos ampuja vaihtuu tai ampuja alkaa käyttämään esim. suojalaseja. Kun tarkennus on saatu kohdalleen, sitä ei tarvitse säätää, ellei taas käyttäjä vaihdu.
Tarkennus asetetaan sopivaksi seuraavasti:
- katsotaan optiikan läpi maalia suurimmalla mahdollisella suurennoksella
- säädetään tarkennuksen avulla ristikko niin selkeäksi kuin mahdollista
- parallaksikorjauksen säädöllä tehdään maali niin selkeäksi kuin mahdollista
- tarkistetaan päätä hieman ylös ja alas liikuttamalla, että pysyykö ristikko paikallaan maalin päällä
- jos ei pysy, säädetään parallaksikorjausta uudestaan
- jos pysyy, silloin siirretään katse kaukaisuuteen optiikan ohi, jotta silmä saa levätä hetken
- kun silmää on lepuutettu, katsotaan optiikan läpi ja tarkistetaan ristikon terävyys
- jos ristikko ei ole terävä, prosessi alkaa alusta
Varsinkin nuorilla ampujilla ristikko ei välttämättä näykään enää terävänä, kun katsotaan uudestaan optiikan läpi. Tämä johtuu siitä, että nuori silmä pystyy itse tarkentamaan hyvin lähelle, jolloin helposti tekee tarkennuksen säädön hutiloiden. Mitä paremmin tarkennuksen säädön tekee, sitä vähemmän oma silmä rasittuu.
Koro- ja sivukorjauksen huomioiminen
Riippuen käytössä olevasta optiikasta ja sen ominaisuuksista, koro- ja sivukorjauksen voi ottaa huomioon eri tavoilla. Lähdetään liikkeelle perinteisestä tavasta, jossa hyödynnetään pelkästään ristikkoa. Tätä tapaa käytetään ensisijaisesti, kun osumapistettä ei pysty luotettavasti tai riittävän nopeasti muuttamaan tornien säädöillä. Tälläinen tulee kyseeseen esim. metsästysoptiikkaa käyttäessä, jossa säätötornit on peitetty suojakorkeilla tai niiden säädöt ovat tuumapohjaisia tai muuten hankalasti käsitettäviä.
Maalina esimerkeissä on 0,5 m leveä punainen suorakulmio ja ristikkona perinteinen mildot, jossa pallojen väli on 1 mrad. Kohdistusetäisyys on 100 m. Parallaksisäätö on myös tehty asianmukaisesti.
Käytetään esimerkeissä seuraavan ballistiikkataulukon arvoja ja olosuhteita. Korjaukset on esitetty 1/10 mrad naksuina, jotka muutetaan milliradiaaneiksi.
Esimerkki 1: Tuuleton keli, ampumamatka 600 metriä.
- taulukon perusteella korokorjaus on 49 naksua, eli 4,9 mrad ylöspäin
- kiertopoikkeamakorjaus on 2 naksua, eli 0,2 mrad vasemmalle
Ristikolla tähdätään siis noin 5 mrad maalista ylös ja 0,2 mrad vasemmalle seuraavasti:
Esimerkki 2: Tuuli suoraan kello yhdeksästä 4 m/s, ampumamatka 600 m.
- korokorjaus edelleen 4,9 mrad
- tuulikorjaus taulukon perusteella suoralle 4 m/s sivutuulelle 600 m matkalle olisi 1,4 mrad
- tuulikorjauksen lisäksi on huomioitava 0,2 mrad kiertopoikkeama
- koska tuuli kuljettaa luotia oikealle samoin kuin kiertopoikkeama, kokonaiskorjaus vasemmalle päin on siis 1,4 + 0,2 = 1,6 mrad
Ristikolla tähdätään siis noin 5 mrad maalista ylös ja 1,6 mrad vasemmalle seuraavasti:
Esimerkki 3: Tuuli suoraan kello kolmesta 4 m/s, ampumamatka 600 m.
- korokorjaus 4,9 mrad
- tuulikorjaus taulukon perusteella suoralle 4 m/s sivutuulelle 600 m matkalle on 1,4 mrad
- tuulikorjauksen lisäksi on huomioitava 0,2 mrad kiertopoikkeama
- koska tuuli kuljettaa luotia vasemmalle ja kiertopoikkeama oikealle, kokonaiskorjaus on siis 1,4 - 0,2 = 1,2 mrad vasemmalle
Ristikolla tähdätään siis noin 5 mrad maalista ylös ja 1,2 mrad oikealle seuraavasti:
Jos tätä tapaa haluaa käyttää, niin siihen soveltuu parhaiten Horus-tyyppiset "joulukuusiristikot", sillä niissä viivoitusta on jatkettu näkökentän alaosassakin. Mutta siinäkin tulee ongelmaksi kiertopoikkeaman huomiointi.
Koron ja kiertopoikkeaman huomiointi tornien säädöillä
Parempi tapa korjausten huomiointiin on käyttää TA-käyttöön suunniteltua optiikkaa, jossa on säädettävät tornit. Tällöin tarvittava korokorjaus säädetään suoraan rummulle, kuin myös kiertopoikkeamakorjaus. Tuulikorjausta ei kannata normaalisti asettaa rummulle, vaan käyttää sen huomioimisessa ristikkoa. Tämä siksi, että tuulen suunnan tai voimakkuuden muuttuessa sekaantumisen vaara on pienempi, kun sivurumpuun ei tarvitse koskea korjauksen tekemiseksi. Lisäksi paikkolaukaus on nopeampi ampua ristikolla tähtäyspistettä muuttamalla, kuin että asettaisi korjauksen ensin sivurummulle.
Esimerkki 4: Tuuli suoraan kello kolmesta 4 m/s, ampumamatka 600 m.
- asetetaan tarvittava korokorjaus 4,9 mrad ylöspäin kororummulle, jolloin voidaan tähdätä tasaristikolla.
- asetetaan sivurummulle kiertopoikkeamakorjaus 0,2 mrad vasemmalle, jolloin se vaikuttaa koko ajan "taustalla"
- tuulikorjaus 1,4 mrad oikealle huomioidaan ristikolla
Ristikon poikkiviiva on siis maalin keskipisteen tasalla ja pystyviiva 1,4 mrad maalin keskipisteestä oikealla.
Jos ammutaan ylipitkille matkoille tai tuuli pysyy hyvin pitkään vakiona, voidaan tällöin oman harkinnan mukaan tuulikorjauskin asettaa sivurummulle, sillä on luonnollisempaa tähdätä vaikeaan maaliin keskiristikolla.
Säätövaran loppuminen
Joskus voi käydä niin, että optiikan kororummun säätövara ei riitä ampumamatkalle tarvittavalle korolle. Ensisijaisesti tämä ongelma olisi pitänyt huomioida etukäteen optiikan kiinnityksessä, jossa putki olisi asetettu "nokalleen" kallistetulla jalustalla, jotta saataisiin lisää säätövaraa rummusta käyttöön.
Mutta jos tätä ei ole tehty, toimitaan seuraavasti:
Esimerkki 5: Ampumamatka 1100 m, tuuli kello yhdeksästä 3 m/s
- tarvittava korokorjaus ampumamatkalle on 155 naksua, eli 15,5 mrad ylöspäin
- kororumpua ruuvatessa huomataankin, että ei saadakaan asetettua koroa enempää kuin 127 naksua, eli koroa puuttuu vielä 28 naksua = 2,8 mrad
- tarvittava kiertopoikkeamakorjaus 0,5 mrad vasemmalle asetetaan sivurummulle
- koska koroa jäi rummulta puuttumaan 2,8 mrad, otetaan se huomioon ristikolla, samoin kuin tarvittava 2,6 mrad tuulikorjaus vasemmalle.
Ampumamatkan ollessa pitkä, maali myös näkyy suhteessa pienempänä ristikkoon nähden, koska on käytössä 1. polttotason ristikko. Koska tässäkin tilanteessa joudutaan tähtäämään "tyhjyyteen", on harkinnan paikka, että ruuvaako tuulikorjauksen sivurummulle tähtäämistä helpottamaan.
Ote kahvasta tai tukista
On kaksi tapaa pitää asekädellä kiväärin tukista tai kahvasta kiinni:
-sormilla ympäripuristava ote lyhyille ampumamatkoille tai suurirekyylisille aseille tiukempaan rekyylin hallintaan, jossa menetetään hieman tarkkuutta
-sormenpäitä käyttävä "tarkkuusote" pitkille matkoille, jossa on hieman enemmän pelivaraa rekyylistä palautumiseen kuin lyhyillä matkoilla, jotta luodin iskemän vielä ehtii nähdä
Kummassakaan tavassa ei kannata puristaa peukalolla kahvan tai tukin ympäri, vaan se pidetään lepäämässä joko tukin päällä tai se pidetään samassa linjassa sormien kanssa. Tällä saadaan minimoitua se virheliike liipaisussa, joka syntyy tahattomasta peukalon liikuttamisesta etusormen kanssa.
Alla on kaksi kuvaa eri suunnista, jossa käytetään ns. "tarkkuusotetta", jossa kahvalla on vain sormien päät. Tällä tavalla saadaan minimoitua tahaton muiden sormien liike liipaisussa, joka liikuttaa asetta hieman sivusuunnassa. Huomioitavaa on myös se, että kämmenellä ei paineta aseen kahvaa liiaksi sivusuunnassa, vain sen verran että käden kontakti aseeseen ja etusormen jälkipito pysyy liipaisun jälkeenkin.
Bipodin lastaus
Bipodin lastaamisella tarkoitetaan aseen etutuen väljäliikkeen poistoa, jotta sen aiheuttama virhe saadaan minimoitua. Samaan perustuu kenttätykin suuntauksessa putken liikuttaminen aina viimeiseksi alaspäin, jotta se asettuisi "paikalleen" ennen laukausta aina mahdollisimman samalla tavalla.
Bipodin väljäliike kannattaa poistaa eteenpäin työntämällä, koska sillä tavalla sen saa helpoiten samalla tavalla toistettavaksi. Taaksepäin vetäminen voi bipodin rakenteesta riippuen aiheuttaa jopa lisää väljyyttä, tai ainakin se aiheuttaa lihasjännitystä käsiin ja rekyylinhallinta vaikeutuu.
Väljäliikkeen saa pois makuulta ammuttaessa työntämällä vartaloa kohti asetta, ei vetämällä asetta vartaloa kohti. Makuuasentoon mentäessä, hivuttaudutaan tarpeeksi lähelle aseen perää, jotta sitä ei tarvitse vetää itseä kohti. Kun ollaan lähellä asetta, nostetaan rintakehää hieman koholle maasta, jolloin aseen perä nostetaan olkapään kuoppaa vasten.
Loppuliike tulee ylävartalosta, kun rintakehä laskeutuu maata vasten, samalla tukien olkapäällä aseen perää. Tällöin bipodiin tulee eteenpäin suuntautuvaa painetta, joka poistaa väljäliikkeen.
Alla olevasta videolinkistä näette, kuinka perä asetetaan olkapään kuoppaa vasten ja ylävartalon laskemisella bipod kiristyy eteenpäin työntyessään.
http://www.tubechop.com/watch/6708460
Jos väljäliikkeen poistaa pelkästää käsillä työntäen käyttämättä ylävartalon painoa, aiheuttaa helposti ammuntaa haittaavaa jännitystä ja lihasvärinää. Väljäliikkeen poisto on helppoa pehmeältä alustalta ammuttaessa, mutta esim. betonilla se voi olla hankalaa, jos bipodin jalat luistavat.
Bipodin keinun kireyttä pystyy säätämään, joka työkalulla tai kiinteästä säätövivusta. Kireyden tulisi olla sitä luokkaa, että aseen sivuttaiskallistusta pystyy säätämään ilman vaikeutta, mutta kuitenkin sen verran tiukalla, että ase ei pääse kellahtamaan kyljelleen jos siitä päästää irti.
Aseen laukaisu
Kun ampuma-asento on hiottu hyväksi, väljäliikkeet asejärjestelmästä on minimoitu ja tarvittavat koro- ja sivukorjaukset on huomioitu optiikan säädöissä, kaikki huipentuu laukaisutapahtumaan. Tarkkuuskiväärillä ammuttaessa aseen laukaisun onnistuminen korostuu, sillä pienikin virhe moninkertaistuu ampumamatkan kasvaessa.
Jotta laukaisu olisi hyvä, on muistettava seuraavat seikat:
- oikea ote kahvasta, jota on edellä käsitelty
- bipodista on poistettu väljäliike "lastauksella"
- vesivaakaan vilkaisemalla tarkistetaan että optiikka on suorassa maailmaan nähden
- liipaisimeen koskee sormenpään keskiosa, jotta laukaisuun tarvittava voima kohdistuu liipaisimeen 90 asteen kulmassa aseen sivuliikkeen minimoimiseksi, alla havainnollistava kuva
- sormenpää asetetaan liipaisimen alaosaan, jotta saadaan laukausuvoimalle pisin mahdollinen vipuvarsi
- liipaisinta puristetaan rauhallisesti tasaisella voimalla, jotta asetta ei vahingossa nykäistä
- laukaisu tapahtuu luonnollisen hengitysrytmin ulospuhallusvaiheen jälkeen
- äärimmäistä tarkkuutta haettaessa huomioidaan vielä ulospuhalluksen jälkeen sydämenlyönnit, joiden välissä ase laukaistaan
- aseen laukeamisen jälkeen tapahtuu ns. jälkipito, eli liipaisin pidetään pohjaan painettuna niin kauan, että ase asettuu rekyylin vaikuttamisen jälkeen takaisin aloilleen
- mitä toistettavammaksi laukaisutapahtuman saa harjoittelulla hiottua, sitä parempi tarkkuus saavutetaan
Luodin lennon ja iskemän havainnointi
Kun luoti on lähetetty matkaan, on pyrittävä saamaan tietoa sen vaikutuksesta maaliin. Tässä korostuu rekyylinhallinnan osaaminen, jotta aseen laukeamisen jälkeen saadaan maali mahdollisimman nopeasti takaisin näkökenttään havaintojen tekemistä varten.
Turbulenssivana
Kun luoti halkoo ilmaa, se aiheuttaa siihen turbulenssia. Kun auringonvalo osuu turbulenttiseen ilmaan, se muuttaa hieman kulkusuuntaansa, joka on havaittavissa ilman väreilynä. Ampuja itse ei yleensä ehdi näkemään luodin turbulenssivanaa, joten sen havainnointi on tähystäjän tehtävä.
Jotta turbulenssivanaa pystyisi havainnoimaan parhaiten, on tähystyoptiikan tarkennus säädettävä noin 2/3 osaan ampumatkasta ja pidettävä maali näkökentän alalaidassa, koska luoti lentää tähtäyslinjan yläpuolella. Turbulenssipyörre on nähtävissä suurimman osan ampumamatkasta, mutta aivan viimeisiä metrejä ei välttämättä pysty näkemään, kun luoti "sukeltaa" kohti maalia. Harjoittelulla tämäkin kyllä helpottuu.
Tähystäjä saa turbulenssipyörteestä arvokasta tietoa mihin luoti on lentämässä, jotta osaa tähystää iskemää oikeasta paikasta. Jos iskemää ei jostain syystä näy, voi turbulenssipyörteen avulla antaa kuitenkin melko luotettavan korjauksen sivusuunnasta. Korkeussuunnan korjausta on vaikeampi tarkasti antaa, mutta pyörteestä näkee ainakin että lentääkö luoti yli vai ali maalin.
Alla olevassa videossa on hienosti nähtävissä pyörre joka laukauksella:
Tiivistysvana
Sopivissa olosuhteissa luodin lentoa voidaan havainnoida myös sen aiheuttaman vesihöyryn tiivistymisvanan avulla. Ilmiö on melko harvinainen, ja se on perustaltaan sama kuin hävittäjälentokoneiden siipien reunoihin muodostuvat valkoiset vanat, kun kone tekee korkeanopeuksisia käännöksiä taivaalla.
Kun luoti lentää, sen aiheuttamassa turbulenssissa ilmanpaine ja lämpötila laskee suhteessa ympäröivään ilmaan, jolloin ilmassa oleva vesihöyry voi saavuttaa kastepisteen ja muuttua hetkellisesti vesipisaroiksi tai jopa jääkiteiksi, jos lämpötila laskee tarpeeksi.
Alla olevassa videossa näkyy hienosti luodin tiivistysvana, joka ilmenee kirkkaan valkoisena pisteenä matkalla kohti peuran kaulaa.
Iskemän havainnointi
Jos luoti ei osu haluttuun maaliin, on iskemän perusteella huomioitava tarvittavat korjaukset paikkolaukaukselle. Iskemä voi osumapinnasta riippuen ilmetä eri tavoin; pöllähdyksenä hiekassa, kasvillisuuden heilahduksena, kipinänä panssarissa, poksahtavana reikänä seinässä yms. Välttämättä iskemää ei pysty erottamaan ollenkaan, esimerkiksi jos osumapintana on kuiva pakkaslumi tai kostea suo.
Joka tapauksessa jos jonkinlainen havainto saadaan, joko luodin pyörteen tai iskemän perusteella, on ase ladattava nopeasti uudelleen ja ammuttava paikkolaukaus. Paikkolaukaus on korjauksen jälkeen lähetettävä matkaan mahdollisimman nopeasti, jotta olosuhteet pysyisivät mahdollisimman samoina. Muutaman sekunnin myöhästyminenkin voi olla liikaa, jos tuulen voimakkuus ehtii siinä ajassa muuttua.
Esimerkki paikkolaukauksesta:
Ampumamatka on arvioitu olevan 600 metriä, jota vastaava korjaus on asetettu kororummulle. Myös tarvittava kiertopoikkeamakorjaus on asetettu sivurummulle.
Tuulen voimakkuudeksi on arvioitu 6 m/s suoraan kello yhdeksästä, joten taulukon perusteella tähdätään 2,2 mrad vasemmalta maalin keskipisteestä ohi.
Ase laukaistaan ja havaitaan iskemä maalin keskipisteestä noin 0,7 mrad vasemmalla ja 0,3 mrad ylhäällä. Eli ollaan arvioitu tuulen vaikutus voimakkaammaksi kuin se todellisuudessa onkaan ja ampumamatka hieman liian pitkäksi.
Korkeussuunnan ollessa kuitenkin melko hyvä, korjataan tähtäyspistettä 0,7 mrad oikealle, eli tähdätään enää 1,5 mrad maalista vasemmalta ohi.
Paikkolaukaus osuu maalin yläkolmanneksen alaosaan, hieman vajaa 0,2 mrad keskipisteestä vasemmalle. Vaikka annettu korjaus paikkolaukaukselle ei ollut aivan täydellinen, osui luoti silti maaliin ja haluttu vaikutus saavutettiin.
Lataaminen
Kun on saatu havainto iskemästä paikkolaukausta varten, on ase ladattava nopeasti. Lataamisessa on tärkeintä se, että säilyttää lataamisen aikana tähtäinkuvan kohteeseen, jotta aikaa ei tuhlata kohteen uudelleen etsimisessä.
Pulttilukkoisen kiväärin lataamisessa on kaksi perustekniikkaa; suoristettuja sormia ja peukaloa käyttävä latausliike tai tiukka yhtenäinen ote lukon kammen nupista.
Avointa kättä käyttävä tekniikka soveltuu kivääreille, jotka virittyvät kun lukko avataan, ja tiukkaa otetta käyttävä tekniikka taas kivääreille, joissa virittyminen tapahtuu kun lukkoa ollaan sulkemassa. Kummassakin tavassa on nopeuden lisäksi muistettava vetää lukko kokonaan auki asti ja riittävällä voimalla, jotta ammuttu hylsy poistuu kunnolla aseesta ja uusi patruuna tarttuu lukon mukaan lippaasta. Alla esimerkkivideo kahdesta eri tavasta.
Jos lataamista harjoittelee tarpeeksi, voi aseen ladata jo luodin lentäessä. Jos lataaminen on tarpeeksi nopea ja sujuva, ehtii vielä havainnoida iskemän ja tehdä korjaukset. Kun ase on jo ladattu, paikkolaukauksen voi lähettää entistä nopeammin matkaan.
En kuitenkaan suosittele tätä tapaa, vaan tärkeämpää on saada havainto luodin vaikutuksesta. Ei ole mitään hyötyä nopeasti ladatusta aseesta, jos ei tiedä minne edellinen laukaus osui.
Lippaanvaihto
Lippaanvaihtoja on kahdenlaisia tulitoiminnan aikana: taktinen lippaanvaihto ja pikalippaanvaihto
Taktinen lippaanvaihto tehdään silloin, kun aavistetaan että lippaassa on vähän patruunoita jäljellä ja halutaan että patruunoita olisi riittävästi tarjolla, jos tilanne muuttuu pahemmaksi. Taktinen lippaanvaihto siis tehdään, kun välitöntä uhkaa ei ole.
Homma hoituu seuraavasti:
- tehdään päätös taktisesta lippaanvaihdosta
- irroitetaan vajaa lipas aseesta ja laitetaan se talteen
- laitetaan täysi lipas kiinni
- avataan hieman aseen lukkoa ja kokeillaan sormella onko patruuna varmasti pesässä, alla havainnollistava kuva
- suljetaan lukko, jos patruuna on pesässä
- jos ei ole patruunaa pesässä, suoritetaan kokonainen latausliike
[Kuvakaappaus Magpul The Art of the Precision Rifle opetusvideosta]
Pikalippaanvaihto tehdään nimensä mukaisesti nopeasti, eli ollaan tilanteessa jossa tulitusta on jatkettava mahdollisimman katkeamatta. Kyseessä voi siis olla suuri määrä maaleja tai esim. tulitukiammunta muun joukon edetessä.
Pikalippaanvaihto tehdään seuraavasti:
- kun asetta ladatessa tuntee, että lukon liike on sitä sulkiessa liian kevyt, on joko lipas tyhjä tai ei ole vetänyt lukkoa taakse tarpeeksi pitkälle, jolloin lippaasta ei ole päässyt syöttymään uutta patruunaa
- jos on varma että latausliike on ollut riittävä pesittymisen kannalta, vedetään lukko uudestaan auki ja jätetään se taakse
- irroitetaan tyhjä lipas ja laitetaan se sivuun
- laitetaan täysi lipas kiinni aseeseen
- suljetaan lukko ja jatketaan tulitoimintaa
Patruunan syöttö suoraan pesään tulee kyseeseen silloin, kun lippaat on ammuttu tyhjiksi ja ei ole aikaa täyttää niitä uudestaan. Tällöin turvaudutaan joko aseen perään, kylkeen tai esim. omaan ranteeseen kiinnitettyihin irtopatruunoihin.
Kun viimeinenkin lipas tyhjenee, toimitaan seuraavasti:
- lippaan tyhjennyttyä jätetään se kiinni aseeseen
- lukko avataan
- otetaan irtopatruuna kiinnikkeestään
- laitetaan patruuna ulosheittoaukon kautta aseen sisään
- suljetaan lukko ja jatketaan ammuntaa
[http://www.latauskirja.fi/pautac/PAUTAC.pdf]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti