Tarkka-ammunnassa aseen hyvä kohdistus luo pohjan pitkälle ampumiseen. Jos kohdistus on tehty hieman sinnepäin ja kiireellä, virhe kasvaa armotta lineaarisesti ampumamatkan mukaan. Jos esimerkiksi 100 metrillä kohdistus on sivusuunnassa pielessä 3 senttiä, 600 metrin päässä sivusuuntainen virhe onkin jo 18 senttiä.
Tuon suurusluokan virhe kohdistuksessa on hyvinkin mahdollista, jos kohdistuslaukaukset on ammuttu hätäisesti, patruunaerän hajonta on ollut suurta, ampumatuki on ollut huono, ase ei käy tasaisesti tai rumpujen nollaus on epäonnistunut.
Mitä se sitten merkitsee? Jos ajatellaan että edestäpäin katsottuna keskimääräinen ylävartalomaali on leveydeltään noin 40 senttiä, jolloin pelivaraa tuulen vaikutuksen arvioinnille maaliin osumiseksi jää keskipisteestä 20 senttiä suuntaansa. Kohdistuksen ollessa pielessä esimerkin mukaan, toiselle puolelle jääkin pelivaraa enää 2 senttiä. Jos tuuli sattuu puhaltamaan samaan suuntaan kuin kohdistusvirhe vaikuttaa, niin ei tarvita kummoista tuulen vaikutuksen aliarviointia, että huti tulee.
Kylmäkohdistus
Kun tähtäinkaukoputki on asennettu aseen päälle, ensimmäiseksi tähtäimen säätörummut asetetaan säätöalueidensa puoliväliin. Jos tähtäimen asennuksessa ei ole tehty virheitä, tällä saadaan tähtäinkuva jo melko hyvin samansuuntaiseksi piipun keskilinjan kanssa, mikä helpottaa kylmäkohdistusta.
Seuraavaksi suoritetaan varsinainen kylmäkohdistus. Siinä aseesta irroitetaan lukko sekä mahdollinen poskipakka, jotta piipun läpi on esteetön näkyvyys. Ase tuetaan hyvin esimerkiksi ruuvipenkkiin tai hiekkasäkkien varaan, jonka jälkeen piipun läpi katsomalla piipun keskikohta suunnataan 20-100 metrin päässä olevaan selvästi erottuvaan kohteeseen.
Alla esimerkkikuva, kun piipun keskikohta on kylmäkohdistuksessa suunnattu 100 metrin päässä olevaan oranssiin savikiekkoon.
Kun piippu on suunnattuna valittuun kohteeseen, säädetään tähtäimen ristikko osoittamaan samaa kohdetta. Tämä vaihe voi aluksi hämmentää, sillä tähtäimen säädöt toimivat tässä kohtaa "nurinperin". Alla olevassa esimerkkikuvassa, ristikko on maaliin keskipisteeseen nähden liikaa ylhäällä ja oikealla. Äkkiä järkeiltynä rumpuja tulisi säätää niihin merkittyjen kiertosuuntien mukaan alaspäin ja vasemmalle, mutta silloin suuntausvirhe vain kaksinkertaistuisi.
Rummuissa oleva kiertosuuntamerkintä kertoo sen, mihin päin osumat liikkuvat, ei mihin ristikko liikkuu. Kun halutaan osumia ylöspäin ja säädetään sen mukaan kororumpua, niin silloin tähtäimen mekaniikka liikuttaa ristikkoa alaspäin. Jotta ristikko saadaan taas osoittamaan maalin keskikohtaa, muutetaan tähtäystä nostamalla piippulinjaa, mikä taas nostaa osumia.
Eli jos kylmäkohdistuksessa halutaan esimerkiksi laskea ristikkoa, niin rummusta säädetään ylöspäin. Jos taas ristikkoa halutaan oikealle, säädetään rumpua vasemmalle.
Kun kylmäkohdistuksessa piipun ja ristikon keskikohdat on saatu osoittamaan samaan pisteeseen, laitetaan ase toimintakuntoon. Tähtäimen säätöihin ei kosketa ennen ammuntaa, jotta kylmäkohdistus ei mene hukkaan. Esimerkin tilanteessa kylmäkohdistuksen jälkeen kororummulle jäi arvoksi ylös 1,7 mrad ja sivurummulle vasemmalle 0,8 mrad.
Tässä vaiheessa voi jo alkaa kohdistamaan asetta tauluun, sillä osumat todennäköisesti ovat taulun alueella. Mutta otetaan vielä esimerkin vuoksi yksi välivaihe, eli kenttäkohdistus.
Kenttäkohdistus
Kenttäkohdistus tarkoittaa sitä, että ampumalla varmistetaan säätöjen oikeellisuus valitulle matkalle. Tavallisimmin kenttäkohdistusta käytetään, jos tähtäin on kolahtanut ja halutaan testata onko kohdistus päässyt siirtymään. Lisäksi kenttäkohdistusta voidaan käyttää, jos halutaan tarkastaa tuliasemakorttiin merkityt tähtäimen säädöt eri ampumamatkoille.
Kun asetta kohdistetaan, kenttäkohdistuksella saadaan osumat lähemmäs tähtäyspistettä, ennenkuin aletaan ampumaan tarkempia kohdistuslaukauksia tauluun. Kenttäkohdistuksessa kannattaa käyttää apuna tähystäjää ja sellaista taustavallia, josta luodin iskemän pystyy helposti erottamaan. Maalina voi olla vaikka rytätty paperi tai muu, josta pystyy helposti havainnoimaan osuman.
Maasto-olosuhteissa hyviä maaleja ovat esimerkiksi hiekkapenkoilla olevat kivet ja mättäät, kallioiden sammalpilkut, puunkannot, lätäköt ja puiden oksille kertynyt lumi.
Tässä esimerkissä käytän kenttäkohdistusmaalina kylmäkohdistuksessakin käytettyä savikiekkoa. Ammuin laukauksen tähdäten kiekon keskiosaan, mutta kiekko säilyi ehjänä. Taustavallista pystyin kuitenkin erottamaan iskemän, joka oli sivusuunnaltaan hyvä, mutta noin 1 mrad liian korkealla. Koron pienentämisen jälkeen kororummun arvo oli ylös 0,7 mrad ja sivurummun vasemmalle 0,8 mrad. Alla kuva rummuista säädön jälkeen.
Ammuin säädön jälkeen toisen laukauksen savikiekkoon tähdäten kiekon keskelle, ja osuma tuli. Tämän jälkeen voi hyvillä mielin siirtyä ampumaan taulua, kun tietää osumien olevan varmasti ainakin savikiekon suuruisella alueella tähtäyspisteestä.
Kohdistuslaukaukset tauluun
Jos kylmäkohdistus on tehty hyvin, ei edellä esitettyä kenttäkohdistusvaihetta välttämättä tarvitse tehdä ennen tauluun ampumista. Kun aletaan ampua taulua, ammutaan kohdistuslaukaukset sellaiselta tuelta, kuin todennäköisemmin tulee aseella ampumaan. Eli jos pääasiassa aikoo ampua bipod-tuelta, ei asetta kohdisteta hiekkapussien tai repun päältä, sillä osumapiste voi olla erilainen niiltä ammuttuna verrattuna bipodiin.
Lisäksi kannattaa aina pyrkiä kohdistamaan ase mahdollisimman vähillä laukauksilla, sillä mitä enemmän laukauksia aseella ammutaan, sitä enemmän piipun likaantuminen ja aseen lämpeneminen alkaa vaikuttaa osumapisteeseen. Parasta olisikin ampua kohdistuslaukaukset silloin, kun aseella on ammuttu perusteellisen puhdistuksen jälkeen noin 10-20 laukausta ja ase on jäähtynyt takaisin ympäristön lämpötilaan. Tällöin kupari- ja palojäämät ovat täyttäneet puhdistuksessa esiin tulleet piipun epätasaisuudet , jolloin aseen käynti on tasaista. Vanha sanonta yhdysvaltalaisten tarkka-ampujien keskuudessa onkin, että älä lähde sotaan täysin puhtaalla aseella!
Jos kaikki menee kohdistuksessa oikein, ampuja on pätevä ja patruunaerän hajonta on pientä, ase saadaan kohdistettua kolmella laukauksella.
Jos on epävarma ampujankyvyistään, käytettävissä oleva ampumatuki ei ole paras mahdollinen tai patruunaerä ei käy hyvin, kohdistuksen välivaiheissa voi kussakin käyttää kolmea laukausta, jolloin mahdolliset "kärpäset" voidaan jättää huomiotta korjauksia tehdessä.
Kun ammutaan useampi laukaus, korjaukset määritellään kasan keskipisteestä, joka saadaan siten, että kasa jaetaan pysty- ja vaakasuuntaisilla viivoilla, joiden kummallekin puolelle jää saman verran luodin reikiä. Viivojen leikkauskohta on kasan keskipiste. Selvästi erottuvat harhalaukaukset jätetään huomiotta.
Alla esimerkki kasan keskipisteen määrittämisestä.
Koska tarkka-ammunnassa yleensä tavoitellaan itseladatuissa patruunoissa suuria lähtönopeuksia, menetetään normaalisti hieman tarkkuutta. Mielestäni ase- ja patruunayhdistelmän tarkkuus on kuitenkin riittävä, jos käynti on alle kulmaminuutin, eli kasan koko 100 metrillä on karkeasti ottaen alle 3 senttiä. Pidemmille matkoille ammuttaessa tuulen vaikutuksen arvioinnin osaaminen korostuu, jolloin on melko merkityksetöntä, käykö ase- ja patruunayhdistelmä 1 MOA vai 0,5 MOA tarkkuudella. Tässä vielä tarkempaa analyysia asiasta: http://precisionrifleblog.com/2015/04/15/how-much-does-group-size-matter/
Ammutaan 1. kohdistuslaukaus tauluun niillä arvoilla, mitä kylmäkohdistuksessa tai mahdollisessa kenttäkohdistuksessa rummuille oli saatu asetettua. Tähtäyspisteeksi pyritään valitsemaan sellainen maali, johon pystyy tähtäämään mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi tumma paikkatarra tai tussilla tauluun piirretty ruksi.
Lisäksi on huomioitava oikea ampuma-asento, bipodin väljäliikkeen poisto, optiikan parallaksikorjaus, liipaisu, jälkipito ja kaikki muutkin ammunnan perustekniikat, joita on käsitelty kirjoituksessa http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.fi/2015/09/juttua-ammuntatekniikasta.html.
Laukauksen jälkeen mennään tarkastamaan osuman paikka tähtäyspisteeseen nähden. Vaihtoehtoisesti laadukkaalla tähtäimellä voi pystyä mittaamaan osuman paikan ristikon avulla. Tässä esimerkissä tähtäyspisteenä oli tumma paikkatarra ja osuma oli siihen nähden noin 1 cm liian korkealla ja 2,5 cm vasemmalla. Alla kaksi kuvaa osumasta viivoittimen kanssa.
Koska ampumamatka oli 100 metriä, kororumpua säädettiin alas 0,1 mrad ja sivurumpua oikealle 0,2 mrad. Rummuille jäi säädön jälkeen arvot; ylös 0,6 mrad ja vasemmalle 0,6 mrad. Alla kuva rumpujen arvoista.
Säädön jälkeen ammuttiin 2. kohdistuslaukaus tauluun, tähdäten samaan paikkatarraan kuin ensimmäisellä laukauksella.
Alla kuva toisen kohdistuslaukauksen osumasta, näkyvissä myös ensimmäisen laukauksen osuma.
Jos toinen kohdistuslaukaus ei aiheuta säätötoimenpiteitä, tähtäimen säätörummut nollataan. Nollaus tarkoittaa sitä, että tornien sisäistä säätömekaniikkaa liikuttamatta rumpujen asteikko asetetaan näyttämään kohdistuksen jälkeen nollaa. Eri tähtäimissä nollaus suoritetaan hieman eri tavoin, joten perehtykää tähtäimenne käyttöohjeeseen.
Alla kuva nollatuista säätörummuista.
Nollauksen jälkeen on erityisen tärkeää ampua vielä 3. kohdistuslaukaus, jotta voidaan varmistua nollauksen onnistumisesta. On todella helppoa vahingossa liikuttaa tornien säätömekanismia, kun löysää rumpujen lukitusta niiden liikuttamista varten.
Alla kuva kolmannesta kohdistuslaukauksesta, jota ennen edelliset reiät on paikattu.
Kuten jo edellä mainittiin, rumpujen nollauksessa täytyy olla tarkkana ja nollauksen jälkeinen varmistuslaukaus on tärkeä. Tässä esimerkissä on käynyt niin, että tornin mekaniikka on päässyt liikahtamaan 0,1 mrad vasemmalle kun sivutornia nollattiin. Helposti tulee tälläinen virhe, varsinkin kun uusi sielunelämältään vielä outo tähtäin käytössä.
Tässä tilanteessa säädettiin sivua 0,1 mrad oikealle, nollattiin sivurumpu uudestaan ja ammuttin uusi varmistuslaukaus, joka osui paikkatarran keskelle. Tähtäin on nyt kohdistettu.
Kohdistuksen aikana merkitään ylös vallitsevat ilmastolliset olosuhteet, sillä ballistiikkalaskentaohjelmat vertaavat niihin syötettyjä olosuhteita aina kohdistushetken olosuhteisiin. Esimerkiksi lämpötilakorjaus määritellään kohdistushetken lämpötilan pohjalta. Tämän takia olisi edullista myös mitata luodin lähtönopeus kohdistamisen yhteydessä.
Kulmaminuuttipohjaisten tähtäinsäätöjen vaikutus
Jos joku on tehnyt sen virheen, että on hankkinut tarkka-ammuntakäyttöön kulmaminuuttisäätöisen tähtäimen, niin kohdistaminen ei välttämättä ole niin suoraviivaista kuin mrad-pohjaisilla säädöillä. Milliradiaanisäätöisissä tähtäimissä yksi säätörummun napsuhan on normaalisti 0,1 mrad, eli 1 sentti sadalla metrillä tai vastaavasti 3 senttiä kolmellasadalla metrillä. Helppoa ja kivaa.
Kulmaminuuttipohjaisissa tähtäimissä säädöt ovat yleensä 0,5 MOA tai 0,25 MOA napsuilla, joista voi olla hankala hahmottaa säädön suuruuden vaikutus eri ampumatkoilla.
Tässä asiaa helpottava taulukko, josta voi nopeasti tarkastaa 0,5 MOA ja 0,25 MOA säätönapsujen vaikutuksen muutamalle matkalle, joita maamme ampumaradoilla tavallisesti on käytettävissä.
Kenttäkohdistus muulle kuin normaalille kohdistusmatkalle
Jos halutaan tähtäimen kolahduksen jälkeen tarkistaa kohdistuksen pysyvyys kenttäkohdistuksella, mutta maastosta ei syystä tai toisesta löydy sopivaa tarkistusmaalia normaalin kohdistusmatkan päästä, voi aloittelevalla tarkka-ampujalla mennä sormi suuhun. Mutta ei hätää, aseen kohdistuksen pystyy tarkistamaan melko hyvällä tarkkuudella muullakin ampumamatkalla.
Tälläinen temppu on oikeastaan enemmän kilpatarkka-ammuntaan liittyvä, kuin kriisiaikana käytettävä kikka. Kyllä kriisiaikanakin pitäisi löytyä sen verran rauhallinen pellon tai puistonkulma, että kohdistuksen pystyy tarkistamaan normaalillakin kohdistusmatkalla. Tarkka-ammuntakilpailuissa taas ei voi oman mielensä mukaan kesken kilpailun mennä uudestaan kohdistelemaan asetta, ihan jo pelkästään turvallisuussyistä. Kenttäkohdistus on siis suoritettava kesken stagen sopivaan maaliin tai vaikka kivenmurikkaan.
Tähän tarvitaan vallitsevia ilmastollisia olosuhteita hyvin vastaava ballistiikkataulukko, ja käytettävissä oleva ampumamatka pitäisi olla ballistiikkataulukon jotain etäisyysporrasta vastaava, tai ainakin lähellä sitä jos etäisyysportaiden väli on pitkä, ettei joudu liiaksi interpoloimaan. Lisäksi ampumamatkan tulee olla tarkasti mitattu, mieluiten laserilla.
Otetaan esimerkki, kun ase on normaalisti kohdistettu 100 metrin matkalle, mutta käytettävissä oleva ampumamatka on 270 metriä. Maalina on selvästi erottuva kivi lammessa. Ilmastolliset olosuhteet ovat riittävän lähellä taulukon olosuhteita, jotta korjauskertoimia ei tarvitse käyttää.
Alla käytettävä ballistiikkataulukko.
Koska ampumamatka on 270 m, joudutaan interpoloimaan taulukoitujen 250 metrin ja 300 metrin korokorjausten välillä. Koska portaiden väli on 50 metriä, vastaava korokorjausporras on 1,4 mrad - 0,9 mrad = 0,5 mrad. Tällöin voidaan olettaa koron tällä välillä kasvavan 0,1 mrad / 10 metriä. Koroarvo 250 metrissä on 0,9 mrad ja kun siihen lisätään 20 metrin porrasta vastaava 0,2 mrad korotus, koroarvoksi 270 metrille saadaan 1,1 mrad.
Tuuli on niin heikko, että tuulikorjausta ei huomioida tällä matkalla. Kiertopoikkeamakorjaus alkaa taulukon mukaan vasta 300 metrin ampumamatkalta ja ampumamatka on tätä lyhyempi, joten sekin voidaan jättää huomiotta.
Kun taulukon mukaiset ampuma-arvot on asetettu rummuille, tähdätään keskelle maalia ja valmistaudutaan iskemän havainnointiin laukauksen jälkeen.
Iskemä on tähtäyspisteeseen nähden liikaa ylhäällä ja oikealla, eli tähtäimen kohdistus on kolahduksessa siirtynyt. Mitataan ristikon avulla poikkeama milliradiaaneina.
Kun on saatu selvitettyä iskemän paikka tähtäyspisteeseen nähden milliradiaaneina, säädetään sen mukaan koro- ja sivurumpuja. Kun tarvittavat säädöt on tehty, ammutaan uusi laukaus samaan maaliin.
Korjausten jälkeen laukaus osui maaliinsa. Nyt rummuilla on sellaiset arvot, joilla osuu maaliin tunnetulla 270 metrin etäisyydellä. Tämän jälkeen rummut "nollataan" taulukon mukaisiin arvoihin. Eli vaikka kororummulla tällä hetkellä lukee +0,8 mrad, rumpu korjataan näyttämään +1,1 mrad säätömekaniikkaan vaikuttamatta.
Vastaavasti myös sivurumpu korjataan näyttämään taulukon mukaista arvoa, liikuttamatta sivutornin säätömekaniikkaa. "Nollauksen" jälkeen voidaan ampua vielä varmistuslaukaus, jotta varmistutaan kohdistuksen korjauksen onnistumisesta.
Nyt tähtäimen kohdistus on melko hyvällä tarkkuudella saatu korjattua kolahdusta edeltävään tilaan.
Pyyhkäisyalan hyödyntäminen
Pyyhkäisyalaksi kutsutaan sitä luodin lentoradan osaa, jolla luoti ei ole maalia korkeammalla tai matalammalla. Eli jos tuntemattomalla ampumamatkalla tähtää keskelle maalia ja maali sattuu olemaan pyyhkäisyalan sisällä, laukaus osuu. Osuma on ampumamatkasta riippuen tähtäyspisteen ylä- tai alapuolella, mutta ei kuitenkaan niin paljoa että tulisi ohilaukaus.
Termi pyyhkäisyala on hieman harhaanjohtava, sillä kyseessähän on matka, eikä pinta-ala. Englanninkielinen termi on point blank range, joka on mielestäni asiaa paremmin kuvaava.
Mitä isompi maali ja mitä suorempi lentorata, sitä pidempi pyyhkäisyala on. Vastaavasti pieni maali ja kaareva lentorata lyhentävät pyyhkäisyalaa. Olennaisesti pyyhkäisyalaan vaikuttaa aseen kohdistusmatka. Myös tähtäimen korkeus piippulinjasta vaikuttaa pyyhkäisyalaan, mutta sen merkitys on niin pieni, ettei sitä kannata huomioida.
Metsästyksessä pyyhkäisyalan hyödyntäminen on yleistä, jotta yhdellä tähtäimen asetuksella voidaan luotettavasti ampua osuma riistan vitaalialueelle eri etäisyyksille. Osuman ei tarvitse olla sentilleen siinä mihin tähdättiin, riittää että haluttu vaikutus maalissa saavutetaan.
Alla
esimerkki PV:n 8.6 TKIV 2000:n pyyhkäisyalasta, kun käytetään JVA 0360
ampumatarviketta ja ase on kohdistettu 600 metriin.
Tähtäyspisteen yläpuolelle jää pelivaraa noin 20 cm ja alapuolelle noin 30 cm. Varsinainen vitaalialue on tätä suorakulmion alaa pienempi, mutta tarkka-ampujalle riittää yleensä että suoliosumankin saaneen vihollisen matkanteko pysähtyy, tai ainakin merkittävästi hidastuu.
Otetaan esimerkki, jossa samalle ase- ja patruunayhdistelmälle selvitetään pyyhkäsyala kahdella eri kohdistusmatkalla edellä esitettyyn maaliin. Kohdistusmatkat ovat 100 m ja 300 m. Apuna käytetään QuickTarget Lapua Edition ballistiikkaohjelmaa.
Alla kuva luodin lentoradasta 100 metrin kohdistuksella. Kuvassa vaalean vihreä palkki kuvaa maalina olevan ylävartalon korkeutta ja tähtäyspisteenä on rintalasta, eli piste noin 20 senttiä alaspäin palkin yläpäästä mitattuna. Lentorataa seuraamalla havaitaan, että luoti ei osu enää maalin alueelle 273 metrin ampumaetäisyyden jälkeen. Pyyhkäisyala on siis 273 metriä.
300 metrin kohdistuksella lentorata on tähtäyslinjan yläpuolelle suurimman osan matkasta tähtäyspisteeseen asti, jonka jälkeen painutaan tähtäyslinjan alapuolelle. Vaikka lentorata on tähtäyslinjan yläpuolella, pysyy luoti silti maalin alueella.
Kun lentorataa seurataan kohdistusetäisyyden toiselle puolelle, huomataan että luoti pysyy maalin alueella noin 380 metrin etäisyydelle asti. Pyyhkäisyalaksi saadaan siis 380 metriä.
Kun sopiva pyyhkäisyala on löytynyt ja sen vaatima kororummun asetus on tiedossa, se kannattaa merkitä esim. teipillä aseen tukkiin, josta se on helppo tarkistaa.
On yleistä että tarkka-ampuja pitää kyseistä koroasetusta säädettynä aina, kun liikkuu aseen kanssa. Tämä sen takia, että jos liikkuessa tulee vastaan yllättävä aseen käyttöä vaativa tilanne, niin sen kummempia miettimättä voidaan saada tyypillisillä taisteluetäisyyksillä osuma ylävartalomaaliin pelkästään keskiristikolla tähtäämällä.
Taistelutähtäimen käyttö
Taistelutähtäin tarkoittaa sitä, että aseen tehokas ampumamatka on käytettävissä yhdellä tähtäimen koroasetuksella, pelkästään tähtäyspistettä muuttamalla. Tämä on se tapa, jota tarkka-ampujat yleisesti käyttivät eri matkoille ampuessa, ennen kuin luotettavat mekaaniset säätötornit tekivät läpimurron alalla.
Nykypäivänäkin tämä on hyvä tapa, sillä se eliminoi mahdollisen virhemarginaalin säätömekaniikassa. Esimerkiksi Horus-tyyppiset "joulukuusiristikot" perustuvat tähän ajatukseen.
Lisäksi jos säätötorneja ei näe tai niiden säätöön ei ole aikaa, esimerkiksi lyhyen taistelukentän valaisun aikana, tämä on nopea, joskin hieman epätarkka tapa huomioda korokorjaus eri matkoille.
Jos haluaa käyttää omassa tähtäimessään taistelutähtäinasetusta, on ensin päätettävä mille ampumamatkalle keskiristikolla ammutaan. Lyhyemmät matkat ovat tästä ristikolla ylöspäin ja pidemmät matka ristikolla taas alaspäin. Alla esimerkkikuva tähtäyspisteistä eri matkoille, kun kororumpu on ensin säädetty 500 metriä vastaavalle arvolle, normaalin kohdistusetäisyyden ollessa 100 metriä.
Toinen tapa on kohdistaa ase siten, että tähtäyspiste 100 metrin matkalle on paksun ylätolpan kärjessä. Alla esimerkki tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti