perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kiväärin valmistelu TA-toimintaan

Koska kaikilla ei ole varaa tai halua puhdasverisen tarkka-ammuntakiväärin hankintaan, niin tässä ohjenuoria kuinka normaalista metsästysaseesta saa enemmän irti tarkka-ammunnassa.


Kiväärin petaus ja vapaasti värähtelevä piippu


Huono petaus tarkoittaa sitä, että tehtaalta tullessaan aseen aktion ja tukin sovitus ei ole paras mahdollinen. Tällöin ne ovat joistakin kohdista kiinni toisissaan ja joistakin irti. Kun aktio kiristetään pulteilla tukkiin, epätasainen sovitus vääntää aktioon jännitystä, jolloin aseen tarkkuus heikkenee.

Piippu voi ottaa tukkiin kiinni joko tukkimateriaalin "elämisen" takia, piippukourun muotoilun takia, piipun kuumentuessa tai esim. kovalta tuelta ammuttaessa. Tällöin tarkkuus on huono, sillä piippu ei pääse värähtelemään joka laukauksella samalla tavalla, joka vaikuttaa epäsuotuisasti luodin lentoon. Siksi pyritään vapaasti värähtelevään piippuun, joka ei kosketa tukkiin kuin patruunapesän kohdalta.

Petauksen ja piippukourun avarruksen voi tehdä itsekin, kunhan on etukäteen perehtynyt siihen mitä tuleman pitää. Huonosti tehty petaus voi pilata koko kiväärin, tai ainakin teettää paljon turhaa työtä petauksen uudelleen tekemisen muodossa.
Alla esimerkkivideo puutukkisen kiväärin petauksesta ja piipun tekemisestä vapaasti värähteleväksi.




Piipun rihlannousun ja kiertymissuunnan selvittäminen

Jos jostain syystä ei ole tiedossa, mikä on piipussa käytetty rihlannousu, asia pitää selvittää. Rihlannousu vaikuttaa kiertopoikkeaman määrään ja siihen, minkä pituista luotia kannattaa aseessa käyttää. Mitä tiukempi, eli mitä lyhyempi rihlannousu, sitä pidempää luotia voidaan ampua, että se vielä vakautuu lennossa kunnolla.

Toisaalta jos rihlannousu on liian tiukka, kevyet tai muuten heikkorakenteiset ja epäkeskot luodit voivat hajota ilmassa tai alkaa pyörimään hallitsemattomasti.
Tässä linkissä lisää asiasta: http://anarchangel.blogspot.fi/2007/01/stabilization-mythology.html

Esimerkiksi jos rihlanousu on 8'', se tarkoittaa että rihlaus tekee yhden kokonaisen kierroksen 8 tuuman matkalla. 12'' nousu taas yhden kierroksen 12 tuuman matkalla ja niin edelleen.

[https://en.wikipedia.org/wiki/Polygonal_rifling]

Piipun rihlannousun saa selville melko tarkasti tiukan puhdistuslapun, pyörivällä kädensijalla varustetun puhdistuspuikon, rullamitan, puikon ohjurin ja tussin avulla seuraavasti:

- Aseta puhdistuspuikon ohjuri patruunapesään

- Merkitse tussilla puhdistuspuikkoon lähelle kädensijaa pieni viiva tai piste

- Laita puhdistuspuikkoon tiukka puhdistuslappu, joka pureutuu hyvin rihloihin

- Työnnä puikkoa ohjurin läpi piippuun siten, että merkintä kahvan lähellä osoittaa ylöspäin

- Mittaa kuinka paljon puikkoa on näkyvissä kahvasta ohjurin reunaan

- Työnnä puikkoa piippuun, varmistaen että puikko pääsee pyörimään rihlauksen tahdissa

- Kun huomaat merkintäviivasta, että puikko on tehnyt täyden kierroksen, mittaa uudelleen matka kädensijasta ohjurin reunaan

- Kun vähennät äsken mitatun tuloksen ensimmäisestä mittauksesta, saat selville sen matkan jossa rihlaus tekee yhden kierroksen

- Muunna tulos tuumiksi, jolloin rihlannousu on selvillä

Kun rihlannousu on selvillä, sopivan pituisen luodin saa selville yksinkertaistetulla Greenhillin kaavalla, joka on seuraava:


Huomioi, että kaikki mitat kaavassa ovat tuumina.
Esimerkiksi jos .308 WIN kiväärissä on 11'' rihlannousu, kaava menee 150 * 0,308'' ^ 2 / 11 = 1,2936''. Eri kaliipereissa käytettyjen luotien halkaisijat on listattuna täällä: http://www.chuckhawks.com/rifle_bullet_diameter.htm
Ja eri valmistajien luotien pituuksia melko kattavasti täällä:
http://www.jbmballistics.com/ballistics/lengths/lengths.shtml

Rihlauksen kiertosuunta on yleensä myötäpäivään, mutta asia kannattaa kuitenkin varmistaa. Myötäpäivään kiertävä rihlaus aiheuttaa luotiin ampumasuunnassa oikealle päin vievän kiertopoikkeaman, vastapäivään kiertävä taas vasemmalle päin vievän poikkeaman. Kiertosuunnan saa selville yksinkertaisesti kurkkaamalla valoa vasten patruunapesän kautta piippuun. Kuvassa esimerkkinä tykin putken myötäpäivään kiertävä rihlaus.

[https://www.anacortesgunshop.com/the-truth-behind-twist-rates]

 Poskipakka


Jos tähtäinoptiikassa on suuri etulinssi, niin optiikka voi asettua korkeiden jalkojen / jalustan takia epämukavan korkealle aseen perään nähden, jolloin tähtääminen on hankalaa. Myöskin kivääreissä, jotka on alunperin suunniteltu avotähtäimisiksi ja niihin on jälkeenpäin asennettu tähtäinoptiikka, voi tukin muotoilu olla epäkäytännöllinen optiikan käytön kannalta.
Hätäratkaisuna sopivan korkuisen tuen saamisessa voi käyttää esim. vaahtomuovia ja ilmastointiteippiä, mutta parempiakin tapoja on.
 
Tässä muutama esimerkki:

Tukkisepän tekemä säädettävä poskipakka.

Pikakiinnitteinen poskipakka.

Säädettävä tarvikeposkipakka.

Patruunataskullinen poskipakka



Perälevy


TA-aseen perän pituus on yleensä lyhyempi kuin normaalissa kiväärissä, sillä ammunta tapahtuu useimmiten joltain tuelta. Liian pitkä perä voi vääristää ampuma-asentoa, joka taas vaikeuttaa rekyylinhallintaa, jolloin ei välttämättä ehdi itse nähdä mihin luoti lentää. Liian pitkä perä voi myös haitata sopivan silmänetäisyyden löytämistä okulaariin, jolloin tähtäimen näkökentästä on vaikea saada täyttä kuvaa. Silmänetäisyysongelmaa kannattaa ensisijaisesti yrittää korjata muuttamalla optiikan kiinnitystä, mutta joskus voi tulla tarpeen perän lyhennys.

Jos aseessa on liian pitkä perä, sitä voi lyhentää itse ja asentaa perään uusi paremmin rekyylia vaimentava perälevy, joka voi olla myös eri asentoihin säädettävä omien mieltymysten mukaan.




Laukaisun säätö


Tarkkuuskiväärin laukaisuvastuksesta on monia mielipiteitä, joten jokainen ampuja saa säätää vastuksen juuri mieleisekseen. Perusperiaatteena laukaisun olisi kuitenkin oltava kevyt, jotta ase ei heilahda nykäisyn takia laukaisuhetkellä, mutta kuitenkin ennustettava. Vanha opetus, että "laukaisun on tapahduttava niin, ettei ampuja edes huomaa sitä kuin vasta rekyylistä" on mielestäni pötyä. Miten muka voi ampua todellisesti tarkkoja laukauksia, jos ei edes tiedä koska luodin lähettää matkaan?

Laukaisua voi säätää itse esimerkiksi hiomalla laukaisukoneiston virepintoja ja jousia vaihtamalla, kunhan taas kerran tietää mitä tekee. En ole aseseppä, joten en tätä asiaa ala neuvomaan. Uhkana on liika herkkyys huolimattoman työn tuloksena, joka tekee aseesta vaarallisen käsitellä.

Parempi vaihtoehto on hankkia säädettävä laukaisukoneisto, joita on saatavilla useimpiin aseisiin eri valmistajilta. Laukaisukoneistoja on saatavilla myös ns. 2-stage ominaisuudella, jossa on aluksi tietyn pituinen raskaampi etuveto, jonka loputtua liipaisu tapahtuu pienellä voimalla.
Säädettävissä laukaisukoneistoissa voi varmistin poiketa aseen alkuperäisestä, viritys tapahtua eri tavalla ja liipaisimia saa eri muotoisina.
Kuvassa esimerkkinä Tikka T3:een sopiva 2-stage CG Universal Match Trigger.


Monissa nykyaseissa on kylläkin jo tehtaalta tullessaan säädettävä laukaisukoneisto, joiden säätövara ja saavutettava herkkyys on todennäköisesti riittävä.


Lippaat


TA-aseen tulisi olla lippaallinen. Makasiinillinen kivääri on liian hidas ladata uudestaan täyteen kapasiteettiin. Onneksi on olemassa konversiosarjoja, joilla makasiinillisia kivääreitä pystyy muuttamaan lipaskäyttöisiksi.
Esimerkkinä Remington 700 kiväärissä on vakiona tälläinen avattava makasiini alaraudassa:


Eri valmistajilla on saatavilla uusia alarautoja, joiden avulla aseessa pystyy käyttämään vaikka Accuracy Internationalin valmistamia teräslippaita:



Mielestäni lippaan tulisi vetää 10 patruunaa, jotta välttyy tiuhaan tahtiin tulevilta lippaan vaihdolta esim. tulitukiammunnassa. Aina kun vaihtaa lippaan, rikkoo myös ampuma-asennon, joka hidastaa maalien uudelleen löytämistä. Normaalisti metsästyskiväärin lipas vetää vain 3-6 patruunaa, riippuen kaliiperista ja tietenkin lippaan koosta.

Esimerkiki Tikka T3 metsästysmallin .308 WIN kiväärissä on vakiona kovamuovinen kolmen patruunan lipas ja lisävarusteena saa viiden patruunan lippaita. Tähänkin aseeseen on saatavilla uusi alarauta, joka mahdollistaa pidempien teräslippaiden käytön:


Yleisin TA-käyttöön soveltuva isompi tarvikelipas on kuvissa esiintyvä AICS teräslipas, joka on kestäväksi todettu. Lipas on myös varmatoiminen, sillä se on ns. yksirivinen, eli patruunat eivät ole limittäin lippaan sisällä, joka vähentää mahdollisia syöttöhäiriöitä. Yksirivisyyden huono puoli on se, että lippaan pituus kasvaa verrattuna samanvetoisiin kaksirivisiin lippaisiin.
Lisäksi AICS lippaissa on melko paljon tyhjää tilaa sisällä, joten sinne joutuva lika ei aiheuta syöttöhäiriötä niin herkästi kuin tiiviimmäksi suunnitelluissa lippaissa.


Piipun vaihto ja kierteet nokalle


Metsästysaseessa on normaalisti melko ohut ja ehkä kohtalaisen lyhytkin piippu, jolla on haettu parempaa käsiteltävyyttä ja painon säästöä liikkuvassa metsästyksessä. Tarkka-ammunnassa ohuesta ja lyhyestä piipusta on jonkin verran haittaa.

Ohut piippu lämpenee nopeammin ammuttaessa tiheään tahtiin, jolloin piipun lämmittämä ilma väreilee optiikan edessä ja haittaa tähtäämistä. Ohut piippu ei ole myöskään välttämättä pituuteensa nähden riittävän jäykkä, jolloin piipun suurempi värähtely voi haitata tarkkuutta.

Patruunassa käytetystä ruutimäärästä- ja laadusta riippuen ruuti ei välttämättä ehdi palaa riittävästi lyhyessä piipussa, jolloin tuloksena on tarpeettoman suuri suuliekki ja alemmat lähtönopeudet verrattuna pidempään piippuun, jossa ruuti ehtisi palaa täydellisemmin.

Jos haluaa parantaa aseen tarkkuutta, piippu kannattaa vaihdattaa asesepällä ainakin paksumpaan ja halutessaan pidempään, jos haluaa suurempia lähtönopeuksia. Lisäksi piipun nokalle kannattaa teettää kierteet, jotta myöhemmin piippuun voi kiinnittää joko suujarrun tai äänenvaimentimen.

Kierteitä tehdessä on mahdollisuus, että heikkolaatuisesta piipusta saattaa laueta sisäisiä jännityksiä. Tämä vääristää piipun suun mittoja ja heikentää sitä kautta tarkkuutta.



Seuraava kysymys onkin, että minkä pituinen piippu on sitten hyvä? Taktisessa mielessä ajatellen liian pitkästä piipusta on haittaa, kun sellaisen rautakangen kanssa on hankala toimia maastossa, vaikka piipusta saisikin hyviä lähtönopeuksia. Lisäksi paksussa mutta ylipitkässä piipussa, voi olla samat liikavärähtelyongelmat kuin ohuessa ja hieman lyhyemmässä.
Paksu ja lyhyt piippu on taas mukava käsitellä ja se on tarkka jäykkyyden ansiosta, mutta lähtönopeudet ovat pienempiä, sekä rekyyli on suurempi aseen pienemmän massan takia.

Todd Hodnett, joka on arvostettu pitkän matkan ammunnan kouluttaja Texasista, sanoo että hyvä kompromissi piipun pituudelle käsiteltävyyden ja hyvien lähtönopeuksien välillä olisi 20 tuumaa, joka pätee monelle kaliiperille.
Tässä vielä linkki mielenkiintoiseen testiin, jossa on tutkittu piipun pituuden vaikutusta aseen tarkkuuteen ja lähtönopeuksiin. Tulokset tukevat Hodnettin näkemystä.
http://rifleshooter.com/2014/12/308-winchester-7-62x51mm-nato-barrel-length-versus-velocity-28-to-16-5/

Piipun profiilia kannattaa myös harkita, sillä harvemmin piipusta kannattaa teettää tasapaksu kanki alusta loppuun. Sehän olisi liian painava, vaikka värähtelyn kannalta tasapaksuus olisi hyvä asia. Melko yleinen tarkkuuspiippuprofiili ainakin Suomessa mukailee Sako TRG:n piipun profiilia, joka on hyväksi todettu. Profiilin valinnassa kannattaa konsultoida pätevää piippuseppää, joka auttaa tarkoitukseen sopivan piipun valinnassa.

Joissain aseissa näkee uritettuja paksuja piippuja, joilla haetaan parempaa lämmönpoistumaa piipusta ja painonsäästöä, sekä onhan se tietty räyheän näköinen. Kuvassa näkyvissä lisäksi kiinteä suujarru.


Piipun uritus ei kuitenkaan ole välttämättä viisasta, sillä jos piipun tekovaiheessa siihen on jäänyt jännitystiloja, jälkeenpäin tehtävä uritus voi laukaista ne. Tällöin tarkkuus kärsii. Monien tarkkuuspiippujen valmistajien takuu raukeaakin, jos piippu uritetaan jälkeenpäin.



Optiikan kiinnitys

Yksi yleisimmistä tavoista kiinnittää optiikka kivääriin, on asentaa picatinnykisko aseen lukkorungon päälle.

Picatinnykisko mahdollistaa monien erilaisten optiikan jalkojen ja jalustojen käytön, sekä se voi olla kallistettu hieman nokalleen, jolloin optiikan säätötorneista saadaan lisää naksuja käyttöön korokorjauksessa. Huonona puolena se tuo yhden liitoskohdan lisää tähtäinpakettiin, joka voi rekyylin voimasta löystyä.

Jos optiikan jalustan kiinnittää suoraan lukkorunkoon jyrsittyihin uriin, vähentää yhden hajoamispaikan optiikan kiinnityksessä. Jos haluaa optiikkaa nokalleen korovaran lisäämiseksi, on käytettävä kallistettua kiinnitysjalustaa.


Tähtäimen kiinnitykseen käytetään joko jalallisia renkaita, tai yhtenäisiä jalustoja. Näitä on saatavina joko kiinteinä tai pikairrotteisina. Jalustaa valitessa on huomioitava käytettävän tähtäimen etulinssin halkaisija, joka vaikuttaa jalkojen korkeuteen ja tähtäimen runkoputken halkaisija, jonka mukaan valitaan kiinnitysrenkaat.
Jalusta on yksi tärkeimmistä osista TA-kiväärissä. Tuhansien eurojen arvoinen tähtäysoptiikka on hyödytön, jos jalustaksi on hankittu joku vempula Kiinan ihme.
Alla muutama esimerkki hyvistä jalustoista:




Sako Optilock jalat ja renkaat

Larue Tacticalin pikairroitettava jalusta

 
Spuhrin valmistama jalusta, joka on koneistettu yhdestä alumiinipalasta



Bipod


Tarkkuukiväärissä on hyvä olla etujalat, eli bipod. Bipod kiinnitetään joko hihnalenkin istukkaan tai esim. tukissa olevaan picatinnykiskoon. Bipodin tulee olla kallistettava, ja kallistuksen jäykkyyttä pitää pystyä säätämään. Kallistettavuusvaatimus tulee siitä, että pitkälle ammuttaessa on ensiarvoisen tärkeää, että aseen optiikan ristikko on suorassa maailmaan nähden ja kallistamalla asetta saavutetaan vaateri pienimmällä vaivalla. Jos kallistusta ei ole, menee turhaa aikaa jalkojen pituuden säädön venkslaamiseen.

Kallistuksen jäykkyyttä pitää pystyä säätämään, sillä jos aseeseen kiinnitetään esimerkiksi valonvahvistin, aseen painopiste nousee korkeammalle. Tällöin liian löysä bipodin kallistus voi aiheuttaa aseen kaatumisen pienestä tönäisystä.

Jalkojen pituutta on pystyttävä säätämään, jotta aseen korkeus saadaan ampuma-asentoon sopivaksi. Joidenkin valmistajien bipodien jalkoihin on saatavilla myös erilaisia "tassuja", joilla voi parantaa bipodin otetta alustasta. On olemassa esimerkiksi leveitä suksimaisia tassuja lumelle, jääpiikkejä ja erilaisia kynsiä sekä kumitassuja kitkaa parantamaan eri alustoilla.
Lisäksi voi hankkia reppuun varalle odottamaan extrakorkeita bipodeja, joilla pystyy tarvittaessa ampumaan tuelta esim. korkeassa ruohikossa, mutta palataan tähän asiaan toisessa kirjoituksessa.
Kuvassa on Harris BR 6-9'' Swivel bipod, joka on hyvin yleinen bipod TA-toiminnassa.



 

Aseen kantohihna ja hihnan kiinnitys


Koska tarkkuuskivääri on painava, tulisi kantohihnan olla melko leveä, jotta hihnan niskaan tai olkapäähän aiheuttama paine leviäisi suuremmalle alueelle. Markkinoilla on erityisesti tarkkuuskivääreille suunniteltuja hihnoja, jotka mahdollistavat hihnan käytön tukena ammuttaessa esimerkiksi polvelta tai pystystä. Alla video erään hihnan käyttömahdollisuuksista:



Hihna kiinnitetään päistään eripuolille aseen kylkiä, jotta kaulalla asetta kannettaessa se ei pääse kiepsahtamaan nurin. Hihnan kiinnitykselle on monia ratkaisuja, mm. erilaisia pikakiinnikkeitä ja hakoja. Tämäkin aivan mielipidekysymys, mistä pitää eniten. Kiinnityspiste aseen tukissa on kuitenkin oltava pitävä, ettei ase pääse yllättäen putoamaan.
Ikävänä kokemuksena itsellä kerran hihnan kiinnityksessä käytetty puuruuvi korkkasi tukista ja ase tippui optiikka edellä kivikkoon. Onneksi ei mitään hajonnut.



Ampumapussi


Tämä ei varsinaisesti kuulu kiväärin valmisteluun, mutta on niin olennainen osa tarkka-ammuntaa, että käsitellään se tässä. Aina kun aseella ammutaan joko makuulta tai tukki tuetaan johonkin kovaan, kuten kannon päälle tai auton konepellille, on käytettävä ampumapussia. Makuulta ammuttaessa pussin asennolla ja sitä puristamalla säädetään perän korkeutta, ja tuelta ammuttaessa pussilla vaimennetaan aseen tärähdystä aseen ja tuen välissä.



Pussin täytteenä voi olla hiekkaa, sepeliä, lekasoraa, muovirakeita yms, kunhan se on kädessä muotoiltavissa. Paras olisi sellainen täyteaine, joka ei olisi herkkä kastumaan. Pussin voi joko valmistaa itse, esimerkikisi vanhoista sukista, säkkikankaasta, nahasta, farkkukankaasta yms. Tai ostaa valmiin tuotteen, kuten kuvassa.


Tukin vaihto


Jos alkuperäiseen tukkiin tehdyt muutokset eivät tunnu riittäviltä tai niistä on liikaa vaivaa, niin aseeseen voi hankkia kokonaan uuden tukin. Useimmiten se on helpoin, ja ehkä kustannustehokkain tapa parantaa kiväärin ominaisuuksia.
Esimerkiksi Roedale Precisionin valmistamissa tukeissa tulee mukana lentokonealumiinista valmistettu runko, johon kiväärin alkuperäinen aktio kiinnitetään. Alumiinirunko on jo valmiiksi muotoiltu niin hyvin aktioon, että petaamista ei välttämättä tarvitse tehdä ollenkaan. Piippukouru on avara, rungossa on isompia lippaita käyttävä alarunko ja hihnan kiinnityspaikat on suoraan rungossa kiinni. Rungon ympärille taas asennetaan tukin kuoret, joita on saatavilla eri värityksillä ja muotoiluilla. Taittoperä on myös optiona.
Alla muutamia esimerkkejä tukeista, joissa on käytetty metallia ja komposiittimateriaaleja olosuhteiden aiheuttaman tukin "elämisen" minimoimiseksi:

Mosin Naganttiin sopiva Archangel tukki, joka mahdollistaa mm. lippaiden käytön.

Remigton 700 kivääriin sopiva Accuracy Internationalin valmistama AICS taittoperätukki




KRG Whiskey 3 tukki Tikka T3 kivääriin

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve!

      Tätä blogia saa jakaa ja linkittää vapaasti haluamiisi paikkoihin, ja jos haluat kirjoituksia lähdemateriaalinasi käyttää, niin minun puolestani homma on ok.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista