Itselataava kivääri TA-käytössä

Perinteisesti on ajateltu että itselataavista kivääreistä ei oikein ole tarkka-ampujan aseeksi, mutta valmistusmenetelmien kehityttyä on niiden tarkkuutta ja toimintavarmuutta saatu parannettua ja sotatoimialueilta niiden käytöstä saadut positiiviset kokemukset ovat siivittäneet niiden yleistymistä tarkka-ampujien työkalupakeissa.

Ennenkuin aletaan perkaamaan itselataavan kiväärin käyttöä tarkka-ammunnassa, käydään johdannonomaisesti läpi, miten ne ovat saaneet vahvan jalansijan pulttilukkokiväärien rinnalla TA-käytössä.  
Jos ei oteta lukuun materiaalin tuhoamiseen tarkoitettuja kivääreitä, niin tarkkuuskivääreillä on ollut jo kymmeniä vuosia kaksi pääkehityssuuntaa: 

Ensimmäisenä varsinaiset tarkkuuskiväärit, joiden keihäänkärkeen lukeutuu esimerkiksi pulttilukkokiväärit Accuracy International AXMC ja Sako TRG M10. Nykyinen trendi on, että perinteisesti TA-kivääreissä käytetystä 7,62x51mm patruunasta ollaan siirtymässä tehokkaampiin patruunoihin, kuten .300 Winchester Magnumiin tai .338 Lapua Magnumiin. Tehokasta ampumamatkaa saadaan näin kasvatettua ja myös materiaalin tuhoamisominaisuuksia lisättyä. 
Kaliiperin muuttumisen lisäksi aseiden ulkomuotokin on vuosien vieriessä muuttunut. Tukkien muotoilua on muutettu ergonomisemmaksi, säätömahdollisuuksia on lisätty, lippaiden ja etutuen käytöstä on tullut standardi, peristä on tullut taitettavia kuljettamisen helpottamiseksi, piipun nokalta löytyy joko jarru tai vaimennin sekä lisävarustekiskojen määrä on kasvanut roimasti. Myös vaihtokaliiperimahdollisuus on nykypäivää, joka mahdollistaa esim. harjoittelun edullisemmalla patruunalla.
Vanhojen sotaratsujen uudistaminenkin mukailee uusien kiväärien ominaisuuksia, hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltojen merijalkaväen M40 kiväärin kehitys nykyiseen M40A6 malliin.

Toisena kehityssuuntana ovat tukiampujan kiväärit, jotka sijoittuvat rynnäkkökiväärin ja tarkkuuskiväärin tehokkaiden ampumaetäisyyksien välimaastoon. Englanninkielinen termi asetyypille on designated markasman rifle, lyhyesti DMR. 
DMR-kiväärit ovat periaatteessa itselataavien täyspitkää kivääripatruunaa käyttäneiden "taistelukiväärien" jälkeläisiä, joiden käyttö väheni kun eri armeijoissa alettiin siirtyä mm. AK- ja AR-pohjaisten rynnäkkökiväärien käyttöön. 
Vaikka rynnäkkökiväärien käyttämät patruunat eivät olleet yhtä tehokkaita kuin taistelukivääreissä, niiden pienempi rekyyli, helpompi käsiteltävyys ja mahdollisuus sotilaalle kantaa enemmän a-tarviketta taisteluun puolsivat niiden valintaa sotilaan perusaseeksi.
Taistelukiväärit kokivat kuitenkin uuden tulemisen tukiampujien kivääreissä, kun havaittiin että ryhmässä olisi hyvä olla ainakin yksi sotilas, joka pystyy ampumaan tarkemmin ja pidemmälle kuin muut taistelijat. Aluksi vanhoihin varastoissa oleviin taistelukivääreihin alettiin tehdä pitkän matkan ammunnan vaatimia muutoksia, mutta pian alettiin valmistaa alusta alkaen DMR-käyttöön suunniteltuja puoliautomaattikiväärejä, kuten SVD Dragunov.
Nykyisin tukiampujan ja tarkka-ampujan kiväärin raja on häilyvä, sillä esim. Yhdysvaltojen armeija on korvaamassa pulttilukkoisen 7,62x51mm M24-tarkkuuskiväärinsä puoliautomaattisilla M110 SASS ja CSASS-kivääreillä.

Alla kuva CSASS-tarjouskilpailun voittaneesta Heckler & Koch G28-kivääristä.

[https://www.armytimes.com/story/military/2016/04/08/hk-confirms-armys-new-and-improved-sniper-rifle/82788202/]

Itselataavan kiväärin ominaisuudet TA-käytössä

Jos verrataan puolimoottoria pulttilukkoiseen tarkkuuskivääriin, niin siinä on sekä hyviä että huonoja puolia.

Hyvää
+ lippaiden suurempi kapasiteetti
+ nopeat paikkolaukaukset / tulivoima tilanteissa joissa useita maaleja näkyvissä (pulttilukolla tähdättyjen laukausten tulinopeus noin 5 lks / 10 s, itselataavalla noin 5 lks / 5 s)
+ asekättä ei tarvitse irroittaa kahvalta lataamista varten --> ampuma-asento pysyy paremmin kasassa
+ hankalista asennoista ampuminen helpompaa, kun ase hoitaa lataamisen itse 
+ helpompi käsitellä lähes rynnäkkökiväärin tavoin
+ aseen ulkomuoto lähempänä perustaistelijan työkalua, tarkka-ampuja ei erotu joukosta niin helposti

Huonoa
- häiriöherkempi ja vaatii enemmän huoltoa
- aseen runko ei yhtenäinen, vaatii "löysien" pois ottamisen ampuma-asennossa hajonnan pienentämiseksi
- rekyyli hankalammin hallittava, aluksi luodin ja palokaasujen liikkeestä aiheutuu taaksepäin suuntautuva vastavoima kuten pulttilukkokiväärissä, sitten palautinjousi pysäyttää lukon ja luistin liikkeen ja lopuksi palautinjousi vielä palauttaa lukon ja luistin takaisin eteen, jolloin syntyy mieto eteenpäin suuntautuva voima  --> monivaiheisen rekyylin takia ampujan on vaikeampi itse nähdä mihin luoti lentää
- jos aseen lukko ja luisti liikkuvat liian väkivaltaisesti edestakaisin, voi aseen optiikka vaurioitua
- jos patruunan lataus on kuuma, voi ase syklata liian nopeasti joka aiheuttaa toimintahäiriöitä --> oikeilla osilla ja kaasun määrän säädöllä saadaan ongelma ratkaistua.
- vaimenninkäyttö nopeuttaa aseen koneiston likaantumista --> häiriöherkkyys kasvaa
- ilman hylsysiepparia hylsyt lentävät minne sattuu, voi häiritä ahtaassa tuliasemassa tähystäjän työtä ja tuliaseman ympärille jääneet hylsyt antavat viholliselle tietoa tarkka-ampujan käyttämästä kalustosta

Mihin tilanteisiin itselataava TA-kivääri sopii?

Edellisessä kappaleessa listattiin puoliautomaattisen TA-kiväärin hyviksi puoliksi mm. suuri tulinopeus, iso lipaskapasiteetti ja helpompi käsiteltävyys verrattuna pulttilukkokivääriin. Vaikka pulttilukkoinen tarkkuuskivääri on tarkempi ja sillä voidaan useimmissa tapauksissa ampua pidemmälle, on pari tilannetta joissa itselataavan tarkkuuskiväärin ominaisuuksilla saadaan taktista etua:

Väijytykset 
Nykyiseen jalkaväen taistelutapaan kuuluu entistä tiiviimmin väijytykset, joissa pyritään luomaan hyvät edellytykset yllättävälle tulenkäytölle ja sitä kautta nopealle vihollistappioiden tuottamiselle, kuin myös nopealle irtautumiselle omien tappioiden minimoimiseksi. Tulikosketukset eivät kestä kauaa, joten sen aikana tulisi saada mahdollisimman paljon ja tarkasti kuulaa matkaan. 
Koska väijytykset valmistellaan pitkälti tavallisten kiväärimiesten ehdoilla, ei välttämättä tarkka-ampujalle löydy sopivaa paikkaa, jossa täysin pystyisi hyödyntämään tarkkuuskiväärin pitkän matkan ammunnan ominaisuuksia. Tällöin itselataava tarkkuuskivääri on sopiva valinta aseeksi. Vihollisia on paljon tuhottavana lyhyessä ajassa ja ampumamatkat ovat kohtuullisia, jolloin äärimmäistä tarkkuuttakaan ei vaadita.

Partioivaan joukkoon liitetty tarkka-ampuja
Jos pulttilukkoista kivääriä kannattaa käyttää partioivan osaston turvallisuuden valvomiseen jostain hallitsevasta maastonkohdasta pitkän ampumamatkan päästä, niin partioon liitetyllä tarkka-ampujalla kannattaa olla käytössään itselataava kivääri. Jos partioiva joukko joutuu väijytykseen, tarkka-ampuja pystyy vastaamaan uhkaan tarkalla ja suurella tulen volyymilla.

Taistelu rakennetulla alueella
Nykypäivänä konfliktit painottuvat yhä enemmän rakennetuille alueille, joissa pisimmät ampumamatkat ovat tyypillisesti noin 300-400 metrin luokkaa. Tälläiselle matkalle itselataavan TA-kiväärin tarkkuus on vallan riittävä. 
Myös itselataavan kiväärin käsiteltävyys ahtaissa tiloissa ja hankalista ampuma-asennoista ammuttaessa puoltaa sen valintaa. Yllättävissä kohtaamisissakin vihollisen kanssa on uhkaan tehokkaampaa vastata puoliautomaattiaseella kuin pulttilukolla.

Peitteinen metsämaasto
Sama syy kuin rakennetulla alueella, eli suhteellisen lyhyet ampumamatkat. Peitteisessä maastossa myös vihollinen pääsee liikkumaan vapaammin, jolloin yllättävät kohtaamiset ja saarroksiin joutuminen on mahdollista. Itselataavalla kiväärillä näihin uhkiin vastaaminen on pulttilukkoista tehokkaampaa.

Tukiampuja Puolustusvoimissa

Puolustusvoimissakin on herätty tähän kehityssuuntaan, ja nykyiseen ryhmäkokoonpanoon kuuluukin tukiampuja, joka käyttää Trijicon ACOG 3,5x35 tähtäimellä varustettua RK 95 rynnäkkökivääriä. Vaikka tukiampujan aseen kaliiperi on sama kuin ryhmän rynnäkkökiväärimiehillä, voidaan sillä vaikuttaa pidemmälle ampumamatkalle suurentavan optiikan ja tähtäimen matka-asteikon avulla.
Tukiampujan päätehtävänä on vaikuttaa aseellaan maaleihin, joihin ei tavallisella rynnäkkökiväärillä tehokkaasti pysty ampumaan, sekä käyttää aseen suurentavaa tähtäinoptiikkaa tähystämiseen ryhmänjohtajan tilannetietoisuuden parantamiseksi. Tukiampujaa kannattaa käyttää esim. kk-ampujan taisteluparina, jolloin tukiampuja voi tähystää maaleja, antaa korjauksia tulen saattamiseksi maaliin ja merkitä kk-ampujalle maaleja ampumalla niitä kohti valojuovia.

Alla kuva rajajääkäriryhmän tukiampujasta:

 
Pauli Salon Tarkka-ampuja 2 kirjan mukaan tukiampujan tähtäimen matka-asteikon merkinnät ovat 300 m, 400 m, 500 m ja 600 m ampumaetäisyyksille, kun ase on kohdistettu 150 metriin 0 asteen lämpötilassa S309 luodille, jonka lähtönopeus on 700 m/s. Ristikon poikkiviivat vastaavat keskimääräistä miehen hartioiden leveyttä, eli 50 senttiä. Tällä helpotetaan ampumamatkan arviointia.

Alla kuva Tricon ACOG 3,5x35 7,62 Finnish doughnut-ristikosta:

Ehkä tulevaisuudessa Puolustusvoimat alkaa kehittää myös tukiampujien aseistusta, siitä esimakuna kuva Savox Thor-kypärän esittelymateriaalista, jossa näkyvissä myös kenttäkokeissa ollut Heckler&Koch HK417-kivääri Zeiss 3-12x56 Finndot tähtäinoptiikalla varustettuna. Sama kivääri on ainakin käytössä rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueella, joten en näkisi mahdottomana sen käyttöön ottamista ainakin erikoisjoukkojen aseistuksessa.

[http://www.savox.com/thor/]