Pakkanen ja lumi vaikeuttavat tarkka-ampujan työtä, sillä talvinen sää aiheuttaa haasteita kaluston toimivuudelle, ballistiseen valmisteluun, naamioitumiselle, toimintakyvyn ylläpidolle, toiminnan salaamiselle sekä olosuhteet ovat muutenkin kesäkelejä kurjemmat, joka osaltaan voi vaikuttaa henkiseen jaksamiseen.
Lisäksi tuulen luku on hankalampaa, kun maasto on peittynyt hankeen ja puissa ei ole lehtiä. Myös iskemien havainnointi vaikeutuu, sillä lumen pölähdys ei välttämättä näy kunnolla tai luoti uppoaa "sukkana" nietoksiin. Lumihanki aiheuttaa myös sen, että valmistelemattomista tuliasemista ei lumen takia välttämättä pysty ampumaan makuultaan. Suuri lumimäärä metsämaastossa kuitenkin häivyttää laukausmelua, jolloin ampujan sijainti on vaikeampi hahmottaa.
Talvella pidempi pimeäaika voi olla ystävä tai vihollinen. Jos tarkka-ampujalla ei ole käytössään valonvahvistinkalustoa tai lämpökameroita, pimeydestä ei ole oikeastaan kuin haittaa. Mutta pimeätoimintakalustolla varustettu TA-partio taas saa yön synkkyydestä etua. Esimerkiksi tuliasemiin siirtyminen ja sen valmistelu voidaan suorittaa pimeyden suojissa.
Etukäteisvalmistelulla ja oikeilla peliliikkeillä saadaan kuitenkin talven aiheuttamat haasteet voitettua, tai ainakin vähennettyä niiden vaikutusta.
Kaluston valmistelu talvikäyttöön
Pakkanen aiheuttaa aseen, optiikan, patruunoiden ja elektroniikan toimivuuteen muutoksia, jotka on otettava huomioon ennen tehtävään lähtöä.
Ase ja optiikka
Pakkanen jähmettää tavallisen voiteluöljyn, jolloin varsinkin itselataavat aseet ovat vaarassa muuttua toimintakyvyttömiksi. Myös pulttilukkoisissa aseissa lukko, laukaisukoneisto ja iskuripiikki voivat jumittua tai toimia vaillinaisesti. Aseesta on huolellisesti puhdistettava vanha öljy, jonka jälkeen se voidaan joko jättää kuivaksi, voidella kevyesti pakkasta kestävällä öljyllä tai käyttää kuivavoiteluaineita.
Ase tulisi säilyttää kylmässä, eikä viedä sitä välillä lämpimiin tiloihin. Kylmän aseen lämmetessä sen pintaan tiivistyy ilmasta kosteutta. Jos lämmennyt ase viedään takaisin pakkaseen, pintaan tiivistynyt vesi alkaa jäätyä ja myös lumi tarttuu siihen helposti. Lumen ja jään kertyminen vääriin paikkoihin taas altistaa aseen häiriöille.
Jos asetta on kuitenkin säilytettävä sisällä, on tiivistynyt vesi huolellisesti kuivattava pois ennen takaisin pakkaseen siirtymistä.
On huomioitava että veden tiivistymistä tapahtuu myös piipun sisällä. Jos kosteutta on merkittävästi piipussa ja sillä ammutaan, yllättävä paineen kasvu voi aiheuttaa aserikon.
Piippu ja optiikka kannattaa suojata mahdollisimman hyvin ennen liikkeelle lähtöä lumiseen maastoon. Tähän voi käyttää joko asepussia, aserinkan koteloa tai erillistä piipun ja optiikan suojaa, josta esimerkki alla. Sen lisäksi että suoja estää lumen ja jään pääsemisen aseen osiin, vaimentaa suoja myös mahdollisia kolhuja, joita syntyy liukkaassa tai muuten vaikeakulkuisessa maastossa edetessä.
Jos käytössä ei ole varsinaista piipun suojaa, aseen piipun suulle kannattaa liikkeelle lähtiessä laittaa ainakin esim. teippi, ilmapallo tai muu suoja, jotta sinne ei pääse vahingossa lunta. Vaikka piipun suulla olisi teippiä lumisuojana, sen läpi voi ampua pikatilanteissa ilman että se vaikuttaa luodin osumapisteeseen. Luodin lähtiessä liikkeelle se työntää piipussa ilmaa edellään yli äänennopeutta, joka rikkoo suojateipin tai muovin tieltään ennenkuin luoti ehtii koskea siihen.
Alla hyvä varoitusvideo mitä voi tapahtua, jos aseen piippuun on joutunut lunta tai maa-ainesta ja sillä ammutaan. Pidetään ne piiput puhtaana.
Tavallisesti tarkkuuskiväärin optiikassa on jo valmiiksi jonkinlaiset linssien suojat, mutta säätötornit ovat suojaamattomia. Jos käytössä ei ole asepussia tai mitään muuta suojaa, kannattaa säätötornien suojaukseen paremman puutteessa käyttää vaikka muovipussia, jonka kiristää paikalleen kuminauhoilla. Näin lumi ja jää ei pääse optiikan säätöjen mekaanisten osien väliin.
Oikein kylmällä ilmalla myös tähtäysoptiikan sisäisen mekaniikan voiteluaineet voivat alkaa jähmettyä. Jos tuntuu siltä että esim. suurennoksen tai koron säädöt vaativat toimiakseen tavallista enemmän voimaa, niin ei kannata väkisin runtata niitä, ettei mekaniikka hajoa. Jos osaa odottaa tälläistä tilannetta, kannattaa ennen tehtävään lähtöä jo valmiiksi säätää keskimääräisesti hyvät asetukset optiikan säätöihin tai käyttää ristikkoa korjausten huomioimisessa.
Tuliasemassa ollessa ase- ja tähystysoptiikan linsseihin ei saa päästä hengitysilman kosteutta. Kun kosteus jäätyy linsseihin, niiden läpi ei käytännössä näe ja puhdistaminen on aikaa vievää. Tyypillinen tilanne kuinka näin käy, on silloin kun kylmällä ilmalla pitää esim. putkihuivia kasvojen edessä. Kun putkihuivin läpi hengittää, osa uloshengitetystä ilmasta nousee ylöspäin putkihuivia pitkin ja päätyy linsseille.
Allekirjoittanut on tämän hölmön virheen takia menettänyt parikin ampumatilaisuutta teerijahdissa, kun ilma on ollut pakkasen puolella aamuisessa suopassissa.
Lumesta heijastuva kirkas auringonvalo voi haitata tähtäinkuvaa, jolloin optiikan objektiivi kannattaa peittää siten, että valoa pääsee putken sisään vain pienestä aukosta. Tähän voi käyttää esim. valkoista urheiluteippiä.
Patruunat ja lippaat
Patruunat tulisi myös säilyttää mieluiten ulkoilman lämpötilassa, jotta lähtönopeuden muutos on helpommin ennustettavissa. Lippaita tai irtopatruunoita ei tule säilyttää takin tai housujen taskuissa, jottei ruuti pääse lämpenemään ja muuttamaan lähtönopeuksia.
Kun patruunan sisältämä ruuti jäähtyy, luodin lähtönopeus laskee. Matala lähtönopeus taas aiheuttaa sen, että jos ase on kohdistettu kesäkeleissä, talvella on otettava lisää koroa osuakseen maaliin. Lähtönopeuden muutos kasvattaa myös tuulikorjauksen määrää, sillä hitaammin lentävä luoti on kauemmin altis tuulen vaikutukselle matkalla kohteeseensa.
Jos ympäristön lämpötila muuttuu merkittävästi verrattuna kohdistuslämpötilaan, kannattaa ase kohdistaa uudelleen, mitata luodin lähtönopeudet ja tehdä uusi ballistiikkataulukko. Näin helpottaa toimintaa tuliasemassa, kun ei tarvitse soveltaa muulle lämpötilalle sovitettua taulukkoa.
Kuitenkin ihan koto-Suomessakin lämpötila voi heitellä yhden vuorokauden aikana pahimmillaan kymmeniä asteita, kuten alla olevasta taulukosta nähdään.
Siksi pitää tietää, kuinka lämpötilan muutos vaikuttaa patruunan käyttäytymiseen.
Kun mittaa lähtönopeuksia käyttämälleen patruunalle eri lämpötiloissa, aseen ja patruunoiden tulee antaa asettua lämpötilaltaan ympäristön lämpötilaa vastaavaksi. Eli kun saapuu ampumaradalle, ase ja patruunat otetaan heti ensimmäisenä pois säilytyskoteloistaan. Sitten voi rauhassa asetella maalitaulut, viritellä nopeusmittarit ja vaikka juoda pari kuppia kahvia, jotta lämpötilaerot ehtivät tasaantua.
Sitten kun alkaa ampua mittarin läpi, ei siinäkään kannata kiirehtiä. Liian nopeasti ampumalla lämmittää asetta, joka taas lämmittää aseeseen ladattua patruunaa. Minimoimalla ase/patruunayhdistelmän ja ympäristön lämpötilaeron, saa tarkempia mittaustuloksia.
Jotkut mittaavat erillisillä mittareilla ulkoilman ja ruudin lämpötilaa, mutta se menee mielestäni hifistelyn puolelle. TA-tehtävän aikana ei ole aikaa ruveta vertailemaan näitä lämpötiloja keskenään ampuma-arvoja pohtiessa, vaan pyritään siihen että ase ja patruunat ovat laukaushetkellä saman lämpöisiä kuin ulkoilma.
Kun aikansa on kerännyt dataa lähtönopeuden muuttumisesta eri lämpötiloissa, saa muodostettua lämpötilakorjauskuvaajan. Sen avulla voi laskea ballistiikkataulukot haluamilleen lämpötiloille. Esimerkiksi ennen tehtävään lähtöä voi laskea taulukot -15 C, 0 C ja +15 C lämpötiloille, joista 0 astetta on se missä ase on kohdistettu.
Jos ei halua kuluttaa aikaansa ampumaradalla mitaten lähtönopeuksia, nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että luodin lähtönopeus muuttuu noin 0,5 m/s per 1 celsiusaste. Eli jos ase on kohdistettu +10 C lämpötilassa, jolloin lähtönopeus on ollut keskimäärin 855 m/s, -15 C lämpötilassa lähtönopeus on luokkaa 842,5 m/s.
Kannattaa kuitenkin huomioida, että eri ruudit käyttäytyvät eri tavalla, eikä lämpötilakorjauskuvaaja ole välttämättä lineaarinen.
Lippaat tulee säilyttää siten, että ryömiessäkään niihin ei pääse kulkeutumaan lunta. Lumi voi haitata lippaan toimintaa, jolloin patruuna ei syöty kunnolla. Lumi voi myös kulkeutua lippaasta patruunan mukana patruunapesään, johon sulettuaan se voi laukaushetkellä nostattaa painetta, joka voi aiheuttaa aserikon.
Elektroniikka
Tarkka-ampujan käyttämää elektroniikkaa on mm. laseretäisyysmittarit, tuuli- ja ilmanpainemittarit, taskulaskimet, pimeätoimintavälineet ja viestikalusto. Kuten kaikki varmaan tietävät, pakkanen heikentää akkujen ja paristojen tehonluovutusta, jolloin niitä käyttävät laitteet eivät toimi kunnolla. Siksi kaikki elektroniikka tulisi pitää lämpimänä, eli joko lähellä omaa kehoa tai hyvin eristeaineella käärittynä kun niitä ei käytetä. On myös hyvä varata normaalia enemmän vara-akkuja ja paristoja matkaan, jotka säilytetään myös lämpimässä.
Pienet elektroniikkalaitteet kannattaa myös suojata esim. minigrip-pusseilla, jotta niihin ei pääse lunta tai kosteutta. Isommilla laitteilla on yleensä oma suojakotelo, jonka eristeominaisuuksia voi tuunata esim. vaahtomuovilla tai alumiinifoliolla.
Naamiointi
Riippuen ympäristöstä ja vallitsevasta lumitilanteesta, naamiopuku voi vaihdella puhtaan valkoisesta lumipuvusta aina kesä-tai syyskuosin röllipukuun, johon on lisätty valkoista naamiomateriaalia. Kaupunkialueiden likaisessa lumessa myös harmahtavan sävyinen lumipuku voi olla eduksi. Kasvojen naamioinnissa käytetään talvinaamiovärejä, tai esim. valkoista kangasta johon on leikattu silmäreiät. Myös valkoinen balaclava/kommandopipo on hyvä vaihtoehto.
Aseen naamioinnissa kannattaa käyttää luonnonmateriaalin lisäksi valkoista sideharsoa, urheiluteippiä ja spraymaalia.
Tässä kirjoituksessa on käsitelty tuliaseman rakentamista talvella: http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.fi/2015/12/tuliaseman-valinta-ja-rakentaminen.html
Ja tässä käyty läpi asioita, mitä liikuttaessa pitää huomioida: http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.fi/2015/12/tarkka-ampujan-liikkuminen.html
Alla esimerkkejä erityyppisistä talvikelin naamiointiratkaisuista ja sopivista tuliasemista.
Talvikuosinen röllipuku ja teipillä naamioitu ase
Puhtaan valkoinen lumipuku, tuliasema puskan suojissa. Ase naamioitu sideharsolla.
Tarkka-ampujapari pika-asemassa. Tuliasema on melko hyvä, se sijaitsee painanteessa johon pääsee ryömimällä ja ympäröivät kuuset varjostavat paikkaa.
Talvinaamioverkon käyttö maastouttamisessa. Jos TA-pari olisi vielä kuusenoksien suojassa, niin asema olisi vielä parempi.
Esimerkki tripodin käytöstä, kun ammutaan lumipeitteisen kuusen suojasta. Erinomainen pika-aseman paikka, kunhan huomioidaan aseen suupaineen irroittama lumi, joka pölähtäessään voi paljastaa ampujan.
Jos lunta on oikein paljon, voidaan tuliasema kaivaa sen sisään ja ampua pienen aukon läpi, kuten rakennuksissa toimittaessa. Tälläistä asemaa pitää käyttää harkiten, sillä luonnoton "lumilinna" erottuu helposti muusta maisemasta.
Jos tuliasemaa on aikaa parantaa, se kannattaa kattaa ja eristää maasta. Alla kuva tuliasemasta, jota on alettu parantamaan. Katos on rakennettu oksista ja niiden päälle on levitetty sadeviittoja/telttakangasta. Kankaan päälle on levitetty lunta maastouttamiseksi. Asema vaatii vielä parantamista, sillä tuossa kuosissa se näyttää kaukaa katsottuna tummalta onkalolta rinteessä. Asiaa voi parantaa levittämällä valkoinen naamioverkko tähystysaukon eteen.
Jos tuliaseman edustalla on pehmeää lunta, se on hyvä jäädyttää lumen pölyämisen vähentämiseksi.
Toimintakyvyn ylläpito
Talvinen keli aiheuttaa omat haasteensa myös fyysiselle ja henkiselle jaksamiselle, kun on kylmää, märkää ja pimeää. Toimintakyvyn ylläpito vaatiikin jatkuvaa toimintaa, jotta tehtävän suorittaminen ei heikenny.
Kun TA-partio liikkuu kohti tuliasema-aluettaan esimerkiksi hiihtäen, on vaatetus pidettävä mahdollisimman kevyenä. Hyvä nyrkkisääntö siihen on, että kun paikallaan ollessa on hieman vilu, niin liikuttaessa vaatetuksen määrä on sopiva. Kun päästään tuliasema-alueelle, vaihdetaan märkä vaatetus kuivaan ja pukeudutaan lämpimästi.
Siirtymien tai muun fyysisen suorituksen aikana on pidettävä yllä nestetasapainoa, vaikka janoa ei juuri tuntisikaan. Kylmässä ilmassa uloshengityksen kautta haihtuu tavallista enemmän kosteutta, janon tunne heikkenee ja virtsaamisen tarve lisääntyy, jolloin nestehukka voi tulla yllättäen. Siksi nestettä tulee siirtymillä nauttia esim. pari suullista vartin välein.
Tähän hyvä keino on juomarakko, jolloin vettä voi juoda ilman liikkeen pysäytystä. Juomarakkoa kannetaan vaatteiden alla jäätymisen ehkäisemiseksi ja aina juomisen jälkeen imuletkuun puhalletaan, jotta se tyhjenee vedestä. Jos käytetään kenttäpulloa, niin sitä pidetään myös vaatteiden alla esim. remmissä roikkuen kaulalla.
Jos tehtävä on pitkä ja sen ajaksi on varattu ruokaa mukaan, rinkassa tai repussa kuljetetaan termospulloa jossa on lämmintä vettä. Näin tauoilla saa ruuanvalmistukseen heti käyntiin. Tauon aikana keitetään lisää vettä termospullon täytteeksi.
Koska tuliasemassa kyttäämisessä kehon lämmöntuotto on pienen lihastyön takia heikkoa, täytyy lämmöneristämiseen panostaa. Tuliaseman pohja on eristettävä kylmästä maasta mahdollisimman hyvin, esimerkiksi makuualustan ja kuusenhavujen avulla. Lunta ei kannata poistaa aseman pohjalta, vaan se tampataan lisäeristeeksi.
Pukeutumisessa hyödynnetään kerrospukeutumista, päällikerroksen ollessa esim. partiohaalari ja lumipuku.
Vaikka tuliasemassa ollessa olisi paljon lämmintä päällä, on kehon lämmöntuottoa pidettävä yllä. Lihasten aiheuttamaa lämmöntuottoa voi lisätä jännittämällä ja rentouttamalla keskivartalon lihaksia ja kipristelemällä varpaita ja sormia. Myös ravinnon tulisi olla mahdollisimman energiapitoista, jotta keho jaksaa lämmittää itseään.
Oikein kylmillä keleillä vaatteiden sisällä voi käyttää kemikaalisia kädenlämmittimiä. Niiden valinnassa kannattaa olla tarkkana, sillä jotkin niistä alkavat haista kun kemikaalireaktio alkaa, joka voi paljastaa tuliaseman. Hyvä sijoituspaikka lämmittimille on hanskojen lisäksi välivaatekerroksen alla kyljissä munuaisten kohdalla, jolloin lämpö siirtyy hyvin verenkiertoon.
