Oikeastaan sana ampuma-asento on harhaanjohtava, sillä kenttäolosuhteissa on vain asentoja, joista joutuu ampumaan. Esimerkiksi jäljitysmetsästyksessä ampumatilaisuus voi tulla yllättäen, jolloin pitää pienessä ajassa riistaa säikyttämättä saada aikaan hyvä tuki aseelle, vaikka puuhun tai kantoon nojaten. Taas rauhan rikkouduttua taistelutilanteessa ei välttämättä ole aikaa hakeutua sellaiseen tuliasemaan, josta olisi helppo ampua, vaan on käytettävä sitä suojaa missä sattuu olemaan.
Alla hyvä esimerkkikuva sovelletusta asennosta, jossa on yhdistelty erilaisia tekniikoita ja on tuliaseman olosuhteisiin soveltuva.
Jokaisen ampujan kropan mittasuhteet ovat myös erilaisia, joten suoraan oppikirjojen sivuilta revittyjen kaavamaisten asentojen treenaaminen ei ole oikein järkevää. Kaikki eivät vain sovi samaan muottiin. Oppikirjoista kannattaakin ammentaa ideoita erilaisten asentojen harjoitteluun, eikä välttämättä noudattaa annettuja ohjeita aivan pilkulleen.
Harjoittelussa tulisikin avoimin mielin luoda erilaisia skenaarioita, joissa joutuu ampumaan eri tavoilla. Ainoastaan näin löytää itselleen sopivat tavat tehdä asioita ja saa etukäteen kokemusta hankalista tilanteista, jotta tosipaikassa ei mene sormi suuhun.
Jaetaan makuuasennosta poikkeavat ampuma-asennot tässä kirjoituksessa karkeasti kolmeen ryhmään: pysty- kyykky- ja istuma-asentoihin. Sisällytetään näihin vielä erilaisten tilapäistukien käyttö.
Aiemmassa kirjoituksessa http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.fi/2015/09/juttua-ammuntatekniikasta.html on jo käsitelty makuulta ampumisen tekniikkaa, joten käydään tässä enää pintapuolisesti läpi makuuasennon eri variaatioita.
Pystyasento
Ampuminen pystystä on tarkkuuden kannalta kaikkein hankalin asento, joten siinä kannattaa ehdottomasti pyrkiä hyödyntämään kaikkea saatavilla olevaa tukea. Jos mitään tukea ei ole, kannattaa ampuma-asennossa ottaa oppia salonkikelpoisista ampumaurheilulajeista, kuten 300 m vakiokivääriammunnasta. Niissä yleisimmin käytettävä ampuma-asento seisaaltaan on nimeltään epäsymmetrinen pystyasento.
Epäsymmetrisen pystyasennon ideana on käyttää ns. luutukea, jotta lihaksiin kohdistuu mahdollisimman vähän rasitusta asennon ylläpidosta. Tällöin lihastärinä vähenee ja tähtääminen helpottuu.
Jos päähän on iskostunut symmetrinen ampuma-asento, joka muistuttaa kamppailulajien otteluasentoa, se kannattaa jättää taka-alalle tarkkuuskivääriä käytettäessä. Symmetrinen asento on tarkoitettu rynnäkkökivääritaistelijalle, ja sillä pyritään maksimoimaan luotisuojaliivien pinta-ala uhan suuntaan ja helpottamaan taistelijan liikkumista ja reagoimista eri suunnista tuleviin uhkiin.
Alla esimerkkikuvat symmetrisen ja epäsymmetrisen pystyasennon eroista. Epäsymmetrisen asennon mallikuva ei ole kuitenkaan tekniikaltaan paras mahdollinen, joten otetaan lisää esimerkkejä.
Alla parempi esimerkki, josta on nähtävissä hyvän pystyasennon perusperiaatteet:
- Tukikäden puoleinen kylki maalia kohti
- Jalat maaliin nähden lähes peräkkäin
- Lantiota on työnnetty sivusuunnassa maalia kohti, jotta tukikäden kyynärpää saadaan tuettua lonkkaluuhun
- Tukikäsi kannattelee asetta sen painopisteen kohdalta
- Asekäden kyynärpää on kohotettuna "kanansiiveksi", jotta aseen perälle saadaan tasainen tukipinta rinta- ja hartialihaksesta. Kyynärpäätä ei kuitenkaan pidä liikaa kohottaa, ettei asekäden ranteen asennosta tule epämukava.
- Jos asento on rakennettu oikein, pää asettuu hyvin poskipakalle niskaa jännittämättä ja tähtääminen on luonnollista
Tässä vielä toinen esimerkki epäsymmetrisestä pystyasennosta, jossa ollaan kenttävarustuksessa. Kuten kuvasta näkee, tukikäden kyynärpään voi tukea myös varusteliiviin ja asehihnaa voi käyttää asennon vakauttamisessa. Kuten jo aiemmin mainittiin, kaikki lisätuki on pystyasennosta ammuttaessa pelkkää plussaa.
Tukikäden ote aseesta on mieltymyskohtainen. Kannattaa testata erilaisia ranteen ja sormien asentoja, kokeilla käden pitoa nyrkissä sekä vaihdella otetta tukista lippaaseen. Joku voi saada parhaimman tuen jopa alla olevan kuvan mukaisella tavalla, joka äkkiseltään näyttää melko kimurantilta.
Hihnatuen käyttö on myös hyvä opetella. Tavallisella 2-pistehihnallakin saa jonkin verran lisätukea pystyasennosta ampumiseen, sillä oikealla tavalla käden ympäri kiedottuna se vähentää hauislihakseen kohdistuvaa rasitusta.. Alla esimerkkikuvasarja 2-pistehihnan käytöstä ampumatukena.
Markkinoilla on myös hihnoja, joissa on erillinen kyynärvarsilenkki. Kyynärvarren ympärille kiristettävä lenkki toimii samalla periaatteella kuin edellä esitetty hihnan kierto käden ympärille, mutta on nopeampi käyttää ja tuo hieman enemmän tukea. Alla esimerkkikuva kyynärvarsilenkin käytöstä.
Pystyasennosta ammuttaessa ase voidaan tukea tietenkin myös erilaisiin kiinteisiin esteisiin, kuten muureihin, aitoihin, puiden oksiin, auton kattoon yms. Jos bipodin käyttö ei tälläisellä tuella onnistu, on aseen ja tuen väliin saatava jotain pehmikettä. Paras olisi ampumapussi tai reppu, mutta ainakin vähintään oma käsi on laitettava pehmikkeeksi.
Tällä vähennetään aseen pomppaamista tuen päällä rekyylin voimasta, jotta tähtäinkuva pysyisi maalissa laukauksen jälkeenkin. Lisäksi on ehdottomasti muistettava tukea ase esteeseen tukistaan, ei ikinä piipusta. Piipputuelta ammuttaessa laukaus voi mennä minne sattuu, sillä piippuun kohdistuva ylimääräinen paine vaikuttaa sen värähtelyyn.
Alla esimerkkikuva käden ja ampumapussin käytöstä muurin päältä ammuttaessa.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
Jos bipodia on hankala käyttää perinteisellä tavalla pystystä tuen päältä ammuttaessa, voi siitä kuitenkin olla hyötyä. Kun kääntää toisen jalan auki ja jättää toisen piipun suuntaiseksi, saa aukitaitetusta jalasta hyvän vastakappaleen tukea vasten nojaamiseen. Piipun suuntaan jätetty jalka taas toimii ohjurina, ettei piippu pääse koskettamaan tukeen. Alla esimerkkikuva. Huomaa ampujien voimakas etukeno, jolla saadaan ase "lukittua" tukea vasten. Tukikädellä nojataan tukeen ja samalla voidaan pitää bipodin jalasta kiinni.
[http://americanshootingjournal.com/precision-rifle-field-shooting-positions/]
Variaatio vertikaalisesta tuesta on kävelykepin tai muun vastaavan kepakon käyttö pystyammunnassa. Keski-Euroopan vuorilla metsästettäessä kepin käyttö ampumatukena on melko yleistä, onhan kävelykeppi usein mukana jo pelkästään vuorilla liikkumista helpottamassa. Keppitekniikka toimii myös kotoisammin hiihtosauvallakin.
Ampumakeppien käyttö on erityisen suosittua Afrikan savannijahdeissa, jossa korkea aluskasvillisuus ja vähäiset luonnolliset tuet vaikeuttavat ammuntaa.
Uskoisin että kotimaassakin esimerkiksi peuran ajometsästyksessä ampumakepeistä olisi hyötyä, jos passipaikka sattuu sijaitsemaan pellon tai muun aukean reunalla.
Ampumakeppejä käytettäessä joko ampumapussi tai oma käsi tulee pitää aseen tukin ja keppien välissä pehmikkeenä, jotta rekyylipomppauksen hallinta olisi helpompaa. Kepeistä pidetään kiinni tukikädellä ja vedetään niitä itseä vasten, samalla kun ylävartalolla ja aseella nojaudutaan eteenpäin. Jos aseessa on bipod, sen jalat voi avata ja ujuttaa keppien väliin lisätukea tuomaan. Jos alusta on liukas, keppien alapäitä voidaan tukea omilla jaloilla.
Jos jostain syystä tarkka-ampuja on ajautunut täysin avonaiseen ja tasaiseen maastoon ja löytää itsensä tilanteesta, jossa on pakko ampua pystystä, voidaan lisätukena käyttää tähystäjää. Ase tuetaan kaverin olalle, ampuja ja tähystäjä synkronoivat hengityksensä tähtäämisen aikana ja ennen laukausta tähystäjä pidättää hengitystään ja on aivan liikkumatta, jotta ampujalla on tasainen tuki josta lähettää kuula matkaan.
Hyvin epätodennäkoistä että tälläiseen tilanteeseen ikinä joutuu, mutta ei harjoittelu ikinä ole pahasta. Alla esimerkkikuva.
Kyykky- ja polviasento
Jos ei ole pakko ampua pystystä, kannattaa aina hivuttautua lähemmäs isänmaata. Mitä matalampana ampuja on, sitä parempi tuki on saavutettavissa.
Kun pystyasennosta laskeudutaan alaspäin, ensimmäinen vaihe on ns. slaavikyykky. Siinä takapuoli lasketaan niin alas kuin mahdollista, ilman että kantapäät nousevat ilmaan. Joillekin tämä asento voi olla hyvinkin tukeva, mutta jos venyttelyä on harrastanut viimeksi ala-asteen liikuntatunnilla, voi asento olla kaikkea muuta kuin vakaa ja mukava.
Mutta jos venyvyyttä löytyy, kannattaa asentoa treenata, sillä siihen on tavallista polviasentoa nopeampi asettua ja jatkaa matkaa taas eteenpäin. Ideana on tukea olkavarren ja kyynärpään seutu polvien / reisien sisäsyrjiin, jotta käsien ei tarvitse yksin kannatella aseen painoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyynärpään terävä pää kannattaa ujuttaa polven "yli", koska muuten aseen tukeminen on yhtä vakaata kuin kuulalaakerin päällä tasapainoilu.
Huonona puolena tässä asennossa on rekyylin hankalahko hallinta, varsinkin isoilla kaliipereilla. Ei ole harvinaista, että ampuja töpsähtää perseelleen ammutun laukauksen jälkeen. Siksi jalat eivät saisi olla aivan vierekkäin ampumasuuntaan nähden, vaikka se helpottaisi käsien tukemista.
Alla esimerkkikuva kyykystä.
Kyykkyä jonkin verran vakaampi ampuma-asento on tavallinen polviasento. Siihen on hieman hitaampi asettua, mutta rekyylinhallinta on parempi.
Ideana on tukea tukikäden kyynärpää / olkavarsi saman puolen polveen. Tässäkin kannattaa muistaa, ettei polveen kannata tukeutua kyynärpään terävällä kärjellä, sillä sen tukipinta-ala on aivan liian pieni hyvää tasapainoa varten. Mieluummin tukee olkavarren alaosan polvea vasten.
Tukikäden puolen polven kulma on ampujakohtainen, joka riippuu kehon mittasuhteista. Myös ampumakulma vaikuttaa asiaan. Kannattaa kokeilla vaikka kylmäharjoittelulla, mikä koukistuskulma sopii itselle parhaiten. Samaan kastiin kuuluu asekäden puoleisen jalan nilkan asento. Jotkut pystyvät istumaan suoraksi ojennetun nilkan päällä, kun taas toisille varpaista maahan tuetun jalan kantapään päällä istuminen tuntuu luontevammalta.
Alla esimerkkikuva polviasennosta.
Polviasennon variaatiossa aseen tukki tuetaan polven päällä olevaan tukikäden kyynärtaipeeseen, samalla pitäen tukikädellä kiinni asekäden ranteesta, hihasta tai aseen kantohihnan päästä. Tästä asennosta on helpompi ampua polvelta alaviistoon, kun aseen etupää on jo valmiiksi perää alempana.
Jos polvelta ammuttaessa on käytettävissä sopivan korkuinen este lisätukena, kannattaa vaihtaa jalkojen asentoa. Ase on tuettu esteeseen, joten tukikäden puoleista jalkaa ei tarvita aseen etupään tukemiseen. Asekäden puoleisesta polvesta taas saa tukea aseen perälle ja asekädelle.
Alla olevassa kuvassa aseen ja esteen välissä on pehmikkeenä ampujan tukikäsi, mutta yhtä hyvin siinä voisi olla ampumapussi, tai estettä vasten nojattaisiin bipodin toisen jalan avulla, kuten aiemmin pystyasennoissa esitettiin. Tällöin tukikäsi vapautuu, jolloin sitä voidaan käyttää aseen perän ja polven välissä korkeussuunnan säätöön, tai sillä voidaan nojata tukea vasten.
Jos käytössä on matalat ampumakepit, voidaan niiden varalta ampua hyödynten kyykkyä, polviasentoa tai tuplapolviasentoa. Alla pari esimerkkikuvaa.
Edellä esitettyjä tapoja voi myös hyödyntää hiihtosauvojen kanssa. Riippuen käytettävissä olevasta ajasta laukauksen valmisteluun, voi sauvojen rannelenkit pujottaa toistensa yli, jolloin sauvat pysyvät helpommin yhdessä ja aseelle saadaan pehmeämpi tuki. Toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti ristiä sauvat yläpäästään, josta pidetään kädellä kiinni ja ase tuetaan nyrkin päälle. Alla muutama esimerkki.
[https://www.pinterest.com/shawnkrysiak/weapon-zen/]
[https://www.flickr.com/photos/usarak/page1]
Istuma-asento
Istuma-asennossa on aseen tukemiselle samat periaatteet kuin kyykky- tai polviasennossa, erona on suurempi tukipinta-ala ampujan ja alustan välillä, jolloin asento on edellisiä tukevampi. Kuitenkin istuma-asentoon meno ja siitä poistuminen on melko hidasta, joten se voidaan laskea asennon miinuspuoleksi.
Jos istuessa rintamasuunta on eteenpäin, kannattaa kädet tukea kyykystä tuttuun tapaan koukistettujen polvien sisäsyrjiin. Jalat voivat olla auki tai ristissä, riippuen ampujan mieltymyksestä. Lisäksi ampumakulma vaikuttaa asiaan hieman; mitä alemmas ammutaan, sitä syvempi risti-istunta kannattaa olla.
Jos rintamasuunta on enemmän viistottain tai poikittain ampumasuuntaan, kannattaa ase tukea tukikäden kyynärtaipeen päälle, joka lepää koukistetun polven päällä. Tukikädellä pidetään kiinni asekäden ranteesta, hihasta tai aseen kantohihnasta. Jalkojen asentoa muuttelemalla löytää itselleen sopivan tyylin.
Tässä kolme esimerkkikuvaa, miten eri tavoin voi olla istuvassa ampuma-asennossa, kun rintamasuunta on eteenpäin. Lisäksi jos selässä on reppu tai varusteliivin takaosassa on paksuja taskuja joilla nojata maata vasten, on tälläinen istuma-asento erityisen tukeva. Kolmannessa kuvassa on nähtävissä myös hihnatuen käyttö.
Tässä esimerkkikuvia istuma-asennosta, kun rintamasuunta on viistottain tai poikittain ampumalinjaan nähden.
Tässä vielä pari melko oudon näköistä ampuma-asentoa istuen. Kaikkea kannattaa kokeilla, ikinä ei tiedä millaisessa tilanteessa outokin asento voi olla edukseen. Kuten vanha sanonta kuuluu "Jos jokin näyttää typerältä, mutta toimii, niin se ei ole silloin typerää".
Äärimmilleen viety istuma-asento on käytännössä selinmakuu, mutta se ei oikein ole tähtäinoptiikalla varustetulla kiväärillä mahdollinen asento. Silmänetäisyys okulaarista kasvaa liian suureksi, jolloin tähtäinkuvaa ei näe. Tässä kuitenkin kuriositeettina kuva ns. Fulton-asennosta, jota vielä nykyäänkin näkee esim. siluettiampujien käyttävän pitkillä ampumamatkoilla.
Kuten edellä esitetyissä asennoissa, myös istualtaan voi ja kannattaa käyttää lisätukea. Lisätukena voi olla ampumakepit, este tai vaikka tähystäjä. Alla muutamia esimerkkikuvia.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
Pakettiauton tai helikopterin oviaukosta ammuttaessa ase tuetaan esimerkiksi oviaukkoon kiinnitettyyn kuormaliinaan, jotta ajoneuvon tärinä ei välittyisi niin pahasti aseeseen. Ampuma-asennon kannattaa olla istuva, jotta ampuja on mahdollisimman tukevasti paikallaan ja ase saadaan irti ajoneuvon lattiasta. Ymmärrettävästi hekosta tarkkuuskiväärillä ampuminen on enemmän erikoiskuperkeikkamiesten puuhia, mutta ei sitä koskaan tiedä mihin tilanteeseen joutuu.
Makuuasento
Samoin kuin bipodilta ammuttaessa, ampuja pyrkii olemaan samassa linjassa aseen kanssa, jotta rekyyli välittyy tasaisesti koko vartaloon. Rintakehä nostetaan irti maasta kyynärpäiden varaan ja samalla säädetään aseen korotuskulma. Kantapäät ovat maata vasten, jotta saadaan vielä hieman lisää tukipinta-alaa ja omaa profiilia pienennettyä vastustajan suuntaan. Lisäksi kengissä on harvemmin paljon naamiointimateriaalia liikkumisen helpottamiseksi, joten ne pitää saada naamioidun vartalon taakse piiloon.
Asetta tuetaan tukikädellä painopisteen paikkeilta. Asennon ylläpidon helpottamiseksi myös hihnaa voi käyttää tukikäden ympärillä lisätukena, jolloin hauislihas ei rasitu niin helposti.
Alla pari esimerkkikuvaa.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
[Kuvakaappaus videosta https://www.youtube.com/watch?v=1xHcO2YNzBI]
Jos on tarve päästä todella matalaan ampuma-asentoon, niin ratkaisu on ns. Hawkins-asento. Asennon nimi tulee Kanadan maavoimissa 1900-luvun alussa palvelleelta William Hawkinsilta, joka voitti Englannissa vuonna 1913 pidetyn King's Prize ammuntakilpailun. Perimätiedon mukaan Hawkinsin käyttämä makuuasento oli niin hyvä, että myöhemmissä kilpailuissa hänen voitokkaasti käyttämänsä tyyli tylysti kiellettiin sääntömuutoksella. Vielä nykyäänkin Queen's Prize ammuntakilpailun ampuma-asentoja määrittelevissä säännöissä on seuraava kohta:
"All parts of the rifle and sling and of the arms below the elbow, including clothing, must be visibly clear of the ground and of all other objects. The back of the forward wrist must be at least 4” (approximately the width of this book) clear of the ground, as measured from the outside surface of a glove if worn."
Jos joku haluaa tarkastaa asian, se löytyy täältä: NRA Handbook 2015, sivu 85.
[http://forum.snipershide.info/showthread.php?t=157801&page=3]
Repun päältä ampuminen voi olla nopeampaa kuin bipodin päältä, sillä siinä korotuskulman muuttaminen on helpompaa. Huonona puolena on repun epäsäännöllinen muoto, jolloin laukausten välinen toistettavuus kärsii. Tätä voi helpottaa kiinnittämällä reppuun erityinen ampumatuki, jossa kivääri pysyy vakaammin paikallaan laukausten aikana.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
[http://www.kivelaoutdoor.com/Ammuntatuki.html]
Tuliaseman valmistusta varten varusterepussa kannattaa kuljettaa mukana muutamia hiekkasäkkejä, joilla pystyy kätevästi kuljettamaan ylimääräistä kaivuusta syntynyttä maa-ainesta kauemmas tuliasemasta, ja tietenkin linnoittamaan asemaa. Verrattuna repputukeen, hiekkasäkki on tukevampi, sillä se pitää paremmin muotonsa laukausten välillä.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
Myös makuuasennossa voi käyttää tähystäjää aseen tukena. Tähystäjä makaa kulmassa ampujasta etuviistoon, jolloin ampuja voi tukea aseensa tähystäjän takareiden päälle. Huono puoli tässä asennossa on se, että tähystäjä on sen verran kaukana piippulinjasta, että luodin lentoturbulenssi havainnointi ei välttämättä onnistu.
Alla esimerkkikuva.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
Tässä vielä kuva kenttäolosuhteissa valmistetuista bipodin korvikkeista.
[Sniper Training FM 23-10, Headquarters Department of the Army]
