Tarkka-ampujan etenemistavat
Tarkka-ampujan on hallittava jalkaväkitaistelijan perusetenemistavat ja ladatun aseen oikeaoppinen käsittely siirtymien aikana. Lisäksi on varmistettava, että liikuttaessa varustus ei pidä meteliä ja on naamioitu, heijastavat pinnat on peitetty ja henkilökohtainen naamiointi on kunnossa.
Naamioviittaa tai röllipukua ei käytetä kuitenkaan koko aikaa, sillä sen kanssa liikkuessa tulee helposti liian kuuma. Kun ollaan tarpeeksi lähellä tuliasemaa, ylimääräinen varustus piilotetaan suojamiehen vartiopaikan lähistölle, puetaan röllipuku / naamioviitta päälle ja lähdetään kohti tuliasemaa.
Sama pätee talvella, eli liikkuessa on mahdollisimman kevyt vaatetus, ja ennen tuliasemaan menoa puetaan lisää lämmintä lumipuvun alle.
Tarkka-ampujan etenemistapoja käytetään, kun pyritään liikkumaan mahdollisimman huomaamattomasti ja äänettömästi tuliasemaan. Etenemistavat sovitetaan maaston tarjoaman näkösuojan mukaan. Perusidea on, että mitä lähempänä tuliasemaa ollaan, sitä matalampana ja hitaammin liikutaan. Matalana liikuttaessa on varottava heiluttamasta aluskasvillisuutta ja oksia, joiden liike voi kiinnittää vihollisen huomion.
Tuliasemaa olisi myös lähestyttävä mahdollisimman suoraan, sillä sivuttaisliike paljastaa etenemisen todella helposti. Tuliasemaan mennessä ei saa olla hoppu, kiire tappaa.
Ensimmäinen tapa on hiipiminen. Tätä käytetään, kun näkösuoja vielä mahdollistaa pystyssä liikkumisen ja halutaan havainnoida ympäristöä. Asetta kannetaan kainalossa sivuttaisprofiilin pienentämiseksi. Astuessa jalkaterä osoittaa eteen ja askel on mahdollisimman rullaava, jotta sivuttainen ja ylös-alas suuntainen heiluminen on vähäistä.
Alla esimerkkikuva hiipimisestä.
Seuraava etenemistapa on konttaus. Tätä käytetään lähempänä tuliasemaa kuin hiipimistä, kun näkösuoja ei vielä välttämättä vaadi ryömimistä.
Ase on tuettuna kainaloon ja samalla suojataan optiikkaa. Kontatessa on varottava upottamasta piipunsuuta maahan. Vanha kikka on laittaa piipunsuuhun kondomi teipillä kiinni, ettei sinne pääse kulkeutumaan likaa. Vaikka kortsun unohtaisi ottaa pois, ei sen läpi ammunta luodin kulkua haittaa. Vaimennetuissa aseissa saman asian hoitaa paikkatarra vaimentimen reiän päällä.
Aseen kantohihnaa kannattaa kiertää pari kierrosta perän ympäri, jotta se ei takerru oksiin ja risuihin.
Alla esimerkkikuva konttauksesta.
[www.SniperCentral.com]
Korkea ryömintä on välivaihe konttauksen ja tavallisen ryömimisen välillä, kun halutaan vielä havainnoida ympäröivää maastoa. Siinä liikutaan jalkojen ja kyynärpäiden avulla, aseen maatessa käsivarsien päällä. Tässäkin on varottava kolauttamasta optiikkaa, eikä piippua sovi sörkkiä isänmaahan.
Alla esimerkkikuva korkeasta ryöminnästä.
Ryömintä tulee kysymykseen, kun näkösuojaa ei juurikaan ole ja ollaan lähellä valittua tuliasemaa.
Tässä aseesta pidetään kiinni yhdellä kädellä, otteen ollessa kantohihnan juuresta tai bipodin jalasta. Ase lepää käsi- ja olkavarren päällä. Liikkuessa käytetään vuorotellen ristikkäistä kättä ja jalkaa. Vartaloa ei saa nostaa ylös maasta, vaan raahaudutaan matalana eteenpäin.
Alla esimerkkikuva ryöminnästä.
Matala ryömintä on tarkka-ampujan etenemistavoista huomaamattomin, mutta kaikkein hitain ja raskain. Minuutissa ei välttämättä liikuta kuin pari hassua senttiä, jonka takia tätä käytetäänkin vasta aivan viime metreillä tuliasemaan edetessä.
Aseesta pidetään kiinni samalla tavalla kuin tavallisessa ryöminnässä. Poski on käännettynä maata vasten, jotta pään profiili saadaan mahdollisimman matalaksi. Kantapäiden sisäsyrjät ovat myös maassa kiinni. Pään kääntäminen aiheuttaa sen, että liike alkaa helposti suuntautua pään kääntösuuntaa kohti, jolloin sivuttaisliike voi paljastaa tarkka-ampujan.
Matalassa ryöminnässä liike saadaan aikaiseksi päkiöillä työntämällä ja sormilla vetämällä.
Alla esimerkkikuva matalasta ryöminnästä.
Takaperin ryömimistä käytetään tuliasemasta poistuessa. Siinä liike saadaan aikaiseksi, kun punnerrusasennosta työnnetään käsillä vartaloa taaksepäin. Tätä liikkumistapaa harjoitellaan valitettavan harvoin, vaikka se on olennainen "etenemistapa".
Jos tätä ei koskaa harjoittele, voi tulla yllätyksenä kuinka röllipuku ja varustetaskut käyttäytyvät takaperin ryömiessä. Varustetaskujen läppien alle voi päätyä likaa tai ne voivat pahimmillaan aueta ja tarvikkeet tippua maahan.
Partion liikkuminen
Perusperiaatteena TA-partion liikkumisesta voidaan sanoa, että aina tuliasemaa kohti liikkuessa oletetaan alueella olevan vihollista. Tämä silloinkin, vaikka tuliasema olisi ennalta valmisteltu ja maasto on tuttua.
Partion liikkumisen tulisi olla ennalta suunniteltua. Karttaa tutkimalla saadaan selvitettyä parhaimmat etenemisreitit ja tehtyä aika-arvio. Lisäksi on selvitettävä tiedot alueen vihollistilanteesta.
Sään ja vuorokauden ajan vaikutus on huomioitava. Mitä huonompi sää ja pimeämpi, sitä parempi keli on TA-partiolle liikkua.
Omien joukkojen toiminta ja tunnussanat yms. on oltava myös selvillä, jotta mahdollinen omien kohtaaminen ja palaaminen tukikohtaan on turvallista. Partion lähtiessä itsenäiselle tehtävälle, oman tukikohdan vartiomiehille on kerrottava milloin partio on palaamassa ja lähestymissuunta. Jos partiolla on mukanaan viestikalustoa, on selvitettävä käytettävät viestiperusteet.
Oletetusta vihollisuhasta johtuen on liikuttava siten, että kaikki mahdollinen suoja vihollisen tähystykseltä hyödynnetään, vaikka kuljettu matka kasvaisikin. Tähystyssuojaa tarjoavat esim. tiheät puustot ja pusikot, mäkien taustat, painanteet ja ojien pohjat. Jos näkosuoja on pieni, on liikuttava kontaten tai ryömien. Liikkuessa on varottava aiheuttamasta ääntä, paljastavia jälkiä tai kasvillisuuden liikettä. Lisäksi on hyödynnettävä varjoja, sillä liike auringonvalossa paljastaa armotta.
Tulisemaan meno tulisikin mieluiten suorittaa yöllä tai huonolla säällä, jolloin vihollisen tarkkaavaisuus on heikentynyt. Teitä, polkuja, peltojen ja jokien reunoja yms. luonnollisia kulku-uria on vältettävä, sillä vihollinen voi valvoa niitä.
Jos mahdollista, oma liikkuminen sovitetaan yhteen vihollista häiritseviin tekijöihin, kuten ajoneuvosaattueiden meluun tai tykistön tulivalmisteluun.
Alla esimerkkikuva liikkumisen sovittamisesta ympäristö mukaan. Kuva on Taistelijan Opas 2013 kirjasta, jonka lukemista suosittelen kaikille.
Partion on liikkuessaan oltava valppaana ja pyrittävä huomaamaan vihollinen, ennen kuin vihollinen huomaa partion. Tämä hoidetaan taistelijakohtaisilla tähystyssuunnilla, rauhallisella liikkumisella ja ajoittaisilla pysähtelyillä, jotta voidaan kuulostella ympäristöä.
Mutta aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja partio voidaan yllättää, niin siksi tuliasemaa lähestyessä on pidettävä korkea valmius tulenavaamiseen. Kiivaan tulenavauksen jälkeen partion on irtauduttava tilanteesta, mieluiten savutuksen suojassa, sillä kolmen henge partio on auttamatta alakynnessä yli ryhmän kokoista vihollista vastaan.
Tämän takia kulkureitin varrelle on sovittava K-pisteitä, joihin partion jäsenet kokoontuvat, jos he ovat irtautumisen tai muun sekasorron aikana joutuneet eroon toisistaan. On tärkeää sopia lähetysmismerkki K-pistettä lähetyttäessä, jotta mahdollisesti siellä odottava partiokaveri ei luule lähestyjää viholliseksi.
Liikuttaessa suojamies kulkee kärjessä tunnustelijana ja partion johtajana toimiva tähystäjä on perimmäisenä. Ampuja sijoituu partion keskelle.
Tähystäjä ohjaa partion liikettä käsimerkein tai kuiskaamalla lähietäisyydeltä.
Vihollisen kohtaaminen partion liikkuessa itsenäisesti
Jos tapahtuu pahin ja partio kohtaa yllättäen vihollista, niin siinä on kolme mahdollista alkutilannetta:
1. Partio näkee vihollisen, mutta vihollinen ei partiota.
2. Vihollinen näkee partion, mutta partio ei vihollista.
3. Partio ja vihollinen näkevät toisensa yhtä aikaa.
Vastatoimet näihin tilanteisiin:
1. Liike pysähtyy, mennään matalaksi. Pyritään välttämään kontaktia.
2. Paljoakaan ei tehtävissä. Jos vihollinen ei ole ehtinyt valmistella väijytystä, voi tilanteessa yrittää tempaista aloite kiivaalla tulituksella, jonka jälkeen irtaudutaan tilanteesta.
3. Pätee sama kuin edellä. Yllättävässä kohtaamisessa on toimittava ripeästi ja väkivaltaisesti, jonka jälkeen irtaudutaan.
Jos viholliskontaktista selvitään ehjin nahoin, partion johtaja tekee päätöksen tehtävän jatkamisesta tai keskeyttämisestä.
Eteneminen avojonossa ja kiilassa
Normaali partion liikkumismuoto on avojono, josta tarvittaessa siirrytään kiilaan, jos epäillään vihollisen kohtaamisen olevan todennäköistä. Sitä tilannetta TA-partio pyrkii tietenkin välttämään, ja mieluummin kiertää uhan. Alla esimerkit partion avojonosta ja kiilasta. Kuvissa esitetty myös tähystyssektorit ja viitteelliset taistelijoiden väliset etäisyydet, jotka tietenkin sovitetaan maaston ja tilanteen mukaisiksi.
Suojamies toimii partion tunnustelijana, joten hänen etäisyytensä seuraavaan taistelijaan on muita suurempi. Nyrkkisääntönä etäisyyksien on oltava sellaiset, että jos yhtä partion jäsentä vastaan avataan tuli, asevaikutus ei saisi ulottua helposti muihin. Taistelijoiden välinen etäisyys ei saa olla kuitenkaan liian pitkäkään, jottei käsimerkein kommunikointi vaikeudu.
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 118]
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 119]
Suojattu eteneminen kiilassa
Kun lähestytään tuliasemaa tai muuta kohdetta huonosti näkösuojaa tarjoavassa maastossa, käytetään suojattua etenemistä. Suojatussa etenemisessä säilytetään korkea valmius tulenavaukseen liikuttaessa. Ideana on, että partiosta liikkuu kerrallaan vain osa, lopun suojatessa etenemistä.
Esimerkiksi jos suojamies on kärjessä ja ampuja sekä tähystäjä ovat perässä, on liike seuraavanlainen:
1. Suojamies on paikallaan suojassa ja on ase käyttövalmiina etenemissuuntaan. Ampuja ja tähystäjä liikkuvat suojamiehen ohitse ja pysähtyvät puolestaan suojaan sopivan matkan päähän.
2. Kun ampuja ja tähystäjä ovat valmiita suojaamaan etenemistä, suojamies lähtee liikkeelle. Ohitettuaan ampujan ja tähystäjän, suojamies pysähtyy suojaan.
3. Kuvio alkaa alusta, eli ampuja ja tähystäjä lähtevät liikkeelle suojamiehen ollessa paikallaan.
[Taistelijan Opas 2013, Puolustusvoimat, s. 117]
Suojattu eteneminen avojonossa
Suojattua etenemistä avojonossa käytetään samoin tavoin kuin edellä esitettyä kiilassa etenemistä, mutta tässä partio ei ole levittäytynyt valmiuden kohottamiseksi. Tämä sopiikin hyvin maastoon, jossa on tarjolla riittävästi näkösuojaa. Lisäksi partio on huomaamattomampi, kun se ei ole levittäytynyt ja jäljet kulkevat yhdessä urassa.
Tätä liikkumistapaa voidaan käyttää myös rakennetulla alueella, kun liikutaan rakennuksen tai esim. muurin seinän suuntaisesti. Käsitellään rakennetun alueen TA-toiminnan erityispiirteitä myöhemmin erillisessä kirjoituksessa.
Esimerkiksi jos suojamies on kärjessä, ampuja on keskellä ja tähystäjä perässä, on liike seuraavanlainen.
1. Ampuja pysyy paikallaan, kun suojamies ja tähystäjä liikkuvat. Suojamies pysähtyy sopivan matkan päähän, tähystäjä pysähtyy ampujan luo. Tässä voidaan kuiskaamalla antaa ohjeita.
2. Suojamies ja tähystäjä pysyvät paikallaan, ampuja liikkuu. Ampuja pysähtyy suojamiehen luona ja välittää tälle mahdolliset tähystäjältä saadut ohjeet.
3. Kuvio alkaa alusta, eli ampuja pysyy paikallaan ja suojamies ja tähystäjä liikkuvat.
Irtautuminen
Uhkaavasta tilanteesta irtautuminen suoritetaan samaan tapaan kuin suojattu eteneminen kiilassa, mutta takaperin. Tätä tapaa voidaan käyttää joko hiljaiseen irtautumiseen, jos vihollinen ei ole huomannut partiota, tai tulikosketuksesta irtautumiseen taistellen.
Otetaan esimerkki taistellen irtautumisesta:
1. Suojamies on kärjessä ja partio on taistelukosketuksessa viholliseen. Tilannearvionsa perusteella partion johtaja tekee päätöksen irtautumisesta ja komentaa "Irti!". Valitsemallaan hetkellä kärjimmäisenä oleva taistelija, tässä tapauksessa suojamies, huutaa "Liikun!". Tällöin loppupartio kiivastuttaa tulittamistaan ja suojamies lähtee ripeää vauhtia mahdollisia suojia hyväksikäyttäen ohittamaan partiotovereitaan. Ollessaan muun partion tasalla, hän huutaa "Tasalla!". Päästyään sopivaan tuliasemaan ampujan ja tähystäjän takapuolelle, suojamies ilmoittaa "Valmis!".
2. Kun suojamies on aloittanut vihollisen tulittamisen, ampuja ja tähystäjä ilmoittavat "Liikun!". He irtautuvat kohti suojamiestä, joka ampuu nopeaa häirintätulta kohti vihollista. Suojamiehen tasalla he ilmoittavat "Tasalla!". Päästyään tuliasemaan suojamiehen takapuolelle, he ilmoittavat "Valmis!".
3. Liike alkaa alusta, eli on suojamiehen vuoro liikkua, kun ampuja ja tähystäjä tukevat.
Jos partiolla on
käytössään savuheitteitä tai käsikranaatteja, niitä kannattaa käyttää
irtautuessa. Kukin varmaan ymmärtää miksi.
Kun on irtauduttu taistellen ja saatu hieman hajurakoa viholliseen, partio kootaan kasaan ja lähdetään liikkumaan parasta mahdollista vauhtia, eli saatananmoista munaravia, kohti omia joukkoja tai muuten turvallisempia seutuja.
Kun on irtauduttu taistellen ja saatu hieman hajurakoa viholliseen, partio kootaan kasaan ja lähdetään liikkumaan parasta mahdollista vauhtia, eli saatananmoista munaravia, kohti omia joukkoja tai muuten turvallisempia seutuja.
Omia joukkoja lähestyttäessä on muistettava ennalta sovitut lähestymisreitit ja lähestymistunnukset, ettei joudu omien ampumaksi heti sen jälkeen, kun on hädin tuskin selvitty viholliskosketuksesta.
Hiljainen irtautuminen on muuten samanlainen, mutta pyritään liikkumaan huomaamattomasti eikä pidetä ääntä, jottei vihollinen huomaa irtautuvaa partiota. Vaihtoehtoisesti voidaan pysyä paikallaan piilossa ja odottaa vihollisen poistumista.
Jos hallittu irtautuminen ei onnistu ja partio leviää, on pyrittävä pääsemään partion keskenään sopimille kokoontumispisteille.
Irtautuessa voidaan partion johtajan harkinnan mukaan järjestää myös väijytyksiä. Väijytys voidaan tehdä ns. suoraan liikkeestä tai ketunlenkkinä.
Suoraan liikkeestä tehty väijytys tehdään silloin, kun aika tai maasto ei salli ketunlenkin tekoa. Siinä siis yksinkertaisuudessaan kesken irtautumisen ryhmitytään puolustukseen suojaisaan maastonkohtaan, ja vihollisen seuratessa partion jälkiä, vihollista kohti avataan yllättäen tulitus. Tulikosketus ei saa kestää kauaa, ja partio jatkaa rivakkaa irtautumistaan aiheutettuaan viholliselle tappioita. Tälläisellä väijytyksellä pyritään tuhoamaan esimerkiksi vihollisen koirapartiot, joiden avulla vihollinen pysyy partion kannoilla.
Ketunlenkki on hieman hienostuneempi väijytystapa, ja vaatiikin jonkin verran etukäteissuunnittelua onnistuakseen. Perusideana siinä on tehdä ongenkoukun mallinen lenkki, jotta päästään oman jäljen sivustaan. Vihollinen joka kulkee jäljen perässä, voidaan yllättää näin odottamattomasta suunnasta. Väijytyksen tehoa voidaan parantaa esimerkiksi viuhkapanoksilla.
Ketunlenkki on kuitenkin melko yleinen taktiikka, niin täytyy pitää mielessä, että vihollinen voi varautua siihen ja kulkeakin jäljen sivulla. Lisäksi on huomioitava tuulensuunta, ettei mahdollinen jälkikoira paljasta väijytystä ennen aikojaan.
Hyvä väijytyspaikka on suojainen ja siitä on laaja ampuma-ala. Väijytyspaikan sivustojen tulisi olla vaikeakulkuiset, tai miehistön riittäessä erikseen vartioidut, jottei vihollinen pääse yllättämään väijyttäjiä sivustasta. Väijytyspaikasta jatkuvan irtautumisuran tulisi olla myös suojainen tai ainakin nopeakulkuinen. Talvella muun joukon väijyttäessä yksi taistelija avaa latua muille valmiiksi irtautumisen nopeuttamiseksi.
Alla esimerkki sissitoiminnalle tyypillisestä tiellä tehdystä väijytyksestä, sen jälkeisestä irtautumisesta ja ketunlenkistä jäljittäjien tuhoamiseksi.
Jos TA-partion kulku-uralla on tie, on se pyrittävä ylittämään huomaamattomasti ja nopeasti. Parhaita paikkoja siihen ovat puuston peittämät mutkat tai kahden mäen välinen pieni laakso. Näissä vihollinen ei pysty kunnolla valvomaan tietä, toisin kuin suoralla ja tasaisella tieosuudella. Mahdollisia alikulkuja ja siltoja tulee välttää, sillä ne voi olla valvottuja tai ansoitettuja.
Alla esimerkki sopivasta tienylityspaikasta.
Kun kartalta on löydetty sopiva tienylityspaikka ja partio on päässyt sen lähelle, on pysähdyttävä kuulostelemaan onko tiellä liikennettä. Jos ylityspaikka vaikuttaa turvalliselta, partio ylittää tien valitsemallaan hetkellä yhtenä tiiviinä "könttinä" mahdollisimman ripeästi. Ylityksen aikana tähystyssuunnat ovat kumpaankin suuntaan tietä ja suoraan eteen.
Syy miksi partio ylittää tien yhtä aikaa, on siinä että silloin pienennetään todennäköisyyttä paljastua viholliselle. Jos partio ylittää tien perinteisesti taistelija kerrallaan, voi käydä niin, että vihollisen vartiomies huomaa häivähdyksen ensimmäisestä ylittäjästä, mutta ei ehdi vielä reagoida. Mutta toinen ylittäjä joutuukin jo suolatuksi, kun vartiomiehen huomio on keskittynyt ylityskohtaan. Yhtenä könttinä partio pääsee kerralla tien yli, ja vaikka vartiomies näkisikin vilauksen siitä, ei olisi enää seuraavia ylittäjiä ammuttavana.
Jos partion tielle tulee voimajohtoaukko tai muu pitkä aukea jota ei voi kiertää, se ylitetään konttaamalla tai ryömimällä näkösuojassa, sillä yleensä voimajohtoaukoissakin on peitteisiä kohtia. Tällöin partio voi ylittää aukon taistelija kerrallaan, ensimmäisenä yli päässeen varmistaessa aukon vastapuolen.
Ensisijaisesti TA-partion tulee välttää vesistöjen ylityksiä, mutta aina ei ole valinnan varaa. Siltoja ei tule käyttää, sillä niitä voidaan valvoa vihollisen toimesta. Jokea tai leveää ojaa ylittäessä ylityspaikan tulee olla matala, heikkovirtauksinen ja kiinteäpohjainen.
Sopivan paikan löydyttyä ensimmäinen taistelija laskee varustuksensa ja aseensa maahan ja ottaa housut ja kengät pois. Jos mukana on varakengät tai erilliset kahluusandaalit, niin ne vedetään jalkaan. Ensimmäiselle ylittäjälle annetaan esim. pitkä suora puunoksa, jolla hän kokeilee ylityspaikan pohjaa. Jos mukana on köyttä, sidotaan se varmistukseksi ylittäjään kiinni.
Jos ensimmäinen ylittäjä pääsee turvallisesti toiselle puolelle, sitoo hän varmistusköyden toiselle puolelle esim. puuhun kiinni ja palaa hakemaan varusteitaan. Tämän jälkeen koko partio ylittää joen / ojan varusteiden kanssa. Ylitys tehdään yksi kerrallaan, muiden turvatessa ylitystä.
Ei käsitellä tässä tilapäislauttojen tekoa tai muuta vaativampaa vesistön ylitystä, sillä on epätodennäköistä että TA-partio joutuu sellaisen haasteen eteen yksinään. Jos joudutaan ylittämään vaativampi vesistö, ollaan todennäköisesti isomman joukon mukana ja ylitykseen on valmistauduttu paremmin ennalta.
Tähystäjän merkistä partio pysähtyy sopivan tuliaseman lähettyvillä. Lähettyville on suhteellinen käsite, maastosta riippuen se voi olla kymmeniä tai satoja metrejä. Varusteet joita ei tuliasemassa tarvita, jätetään kätköön suojamiehen vartiopaikalle.
Kun ylimääräiset varusteet on jätetty kätköön, sopivaksi katsottua tuliasemaa lähestytään aluksi siten, että tähystäjä on kärjessä ja ampuja perässä. Suojamies turvaa selustan tuliasemaan mennessä.
Lähellä valittua tuliasemaa, tähystäjä pysähtyy ja päästää ampujan edelleen. Ampuja menee ensimmäisenä tuliasemaan, jotta hän saa heti mahdollisimman hyvä ampuma-asennon itselleen.
Riippuen uhka-arviosta, partio voi asettaa tähysmiinoja ja hälyttimiä tuliasemaan vieville kulku-urille. Jos tilanne sallii tuliaseman linnoitustoimet, partiosta on aina yhden jäsenen oltava vartiossa. Käsitellään tuliaseman rakentamista myöhemmässä kirjoituksessa.
Suojamies asettuu sellaiseen paikkaan, mistä hän pystyy mahdollisimman hyvin piilosta valvomaan partion selustaa ja sivustoja.
Suojamiehen vartiopaikan ja tuliaseman välille on saatava hiljainen viestintäyhteys. Tämä voidaan järjestää esimerkiksi korvanapeilla varustettujen ryhmäradioiden avulla, jossa viestit välitetään ilman puhetta tangentin painallusten rapsahduksilla.
Partio sopii keskenään mitä tietty rapsahdusmäärä tarkoittaa. Esimerkiksi jos tuliasemasta viestitetään kaksi rapsausta, se merkitsee että kierrätetään miehistöä. Kolme rapsausta taas irtautumiskäskyä. Taas jos vartiopaikalta viestitetään tuliasemaan kaksi rapsausta, se voi tarkoittaa esimerkiksi vihollishavaintoa selustassa.
Kun tulitehtävä on suoritettu tai muuten halutaan poistua tuliasemasta, esimerkiksi vara-asemaan menoa varten, ilmoitetaan aikeista ensin suojamiehelle ryhmäradion välityksellä.
Jos ollaan irtautumassa, suojamies voi valmistella partion kalustoa siirtymistä varten, jotta paluumatka tehtävältä voi alkaa ilman viivytyksiä.
Riippuen tilanteesta, paluumatka voi olla hiippailua takaisin omien luokse tai pikavauhtia pakenemista. Tietenkin ensisijaisena pyrkimyksenä on aina hiljainen ja huomaamaton poistuminen tuliasemasta, mutta kaikkeen tulee varautua. Siksi myös poistumisreitin tulee olla ennalta suunniteltu, jotta toiminta on tehokasta ja hötkyilemätöntä.
Pimeätoiminnassa korostuu partion ammattitaito, sillä esimerkiksi suunnistaminen pimeällä on melko haastavaa. Verrattuna valoisaan aikaan, kuljetut matkat tuntuvat todellista pidemmiltä, maastonmuotoja on vaikea hahmottaa ja suunnassa pysyminen on hankalaa. Eksyminen tutussakin ympäristössä on helppoa.
Pimeässä liikkumista helpottaa tietenkin valonvahvistimet, jolloin tilanne muistuttaa valoisalla kulkemista, poislukien syvyysnäön heikkeneminen ja rajatumpi näkökenttä.
Mutta koska valonvahvistimia ei välttämättä ole käytettävissä ja niidenkin toiminta-aika on rajallinen, on hyvä harjoitella toimintaa pimeässä.
Yksinkertaisesti voisi sanoa, että pimeällä suunnistaessa ei saa olla liian kunnianhimoinen. Välitavoitteiden on oltava melko lähellä toisiaan ja niiden on oltava selvästi erottuvia maastonkohtia, ei mitään yksittäisiä kiviä tai mäennyppylöitä.
Karttaa luetaan aina naamioviitan tai sadeviitan alla, jotta valo ei paljasta partiota. Tämä silloinkin, vaikka käytössä olisi valonvahvistimet ja IR-valo. Kun karttaa lukee viitan alla, kannattaa pitää heikompi silmä suljettuna, jotta ei menetä hämäränäkökykyä täysin.
Varusteiden sijoittelun tulee myös olla vakioitu, jotta tarvitsemansa tavaran löytää pimeälläkin käsituntumalla.
Luminen talvi on tarkka-ampujan ystävä ja vihollinen. Luminen ympäristö kanavoi vihollisen jalkaväen kulku-uria ja lumen peittämät puut häivyttävät laukauksen ääntä, jolloin tarkka-ampujan toiminta helpottuu. Huonona puolena on tietenkin kulkemisesta jäävät jäljet, joita on hankala tai mahdoton häivyttää näkyvistä sekä lämpötiedustelulta suojautumisen vaikeus.
Lumisessa maastossa liikuttaessa on hyödynnettävä valmiita uria, niin omien kuin vihollisten, sekä mahdollisesti lumesta paljaita kohtia omien jälkien minimoimiseksi. On myös hyvä käyttää esimerkiksi ojien pohjia ja varjoisia rinteen syrjiä jälkien havaitsemisen vaikeuttamiseksi. Liikkuminen keskitetään puuston peittämille alueille, jotta hankaloitetaan lentotiedustelun jälkien havaitsemista. Jos mahdollista, liikkuminen ajoitetaan lumi- tai vesisateen aikaan.
Pakkasella puiden oksat katkeavat helpommin ja pitävät kuuluvan paukauksen katketessaan. Pakkasella äänet muutenkin kantautuvat kauas.
Jos on olemassa valmiita uria joita voidaan hyödyntää, niin täytyy yrittää salata niitä käyttäneen partion miesvahvuus. Tämä onnistuu käyttämällä vanhoja sompien koloja tai hiihtämällä ilman sauvoja jalkavoimin.
Koskemattomassa lumessa hiihtojälkeä voi häivyttää perässä vedettävällä pienellä kuusella tai kuusen latvuksella. Se ei tietenkään peitä jälkeä täysin, mutta vaikeuttaa ainakin ilmatähystystä ja partion vahvuuden selvittämistä.
Valmiiseen uraan liitytään ns. lappalaiskäännöksellä, jolloin häivytetään partion todellista kulkusuuntaa.
Alla esimerkkikuva lappalaiskäännöksestä ja jälkien häivytyksestä kuusella. Kuvat ovat PV:n Talvikoulutusoppaasta, jonka lukemista suosittelen.
K-pisteen tulee olla maastonkohta, jonka löytää helposti pimeälläkin eikä siitä voi huomaamattaan kävellä ohi. Huonoja K-pisteitä ovat esimerkiksi polun pää, kiven lohkare, iso puu tai kumpare. Hyviä paikkoja taas ovat pellon kulmat, järvien rannat, tiet, suuret sähkölinjat ja hakkuuaukeiden laidat.
K-pisteelle saavuttaessa mennään ensin seisomaan nimenomaan määritettyyn pisteeseen (esimerkiksi ojien risteys pellon kulmassa) ja annetaan lähestymismerkki, esimerkiksi taputukset. Mikäli vastausta ei kuulu, mennään parinkymmenen metrin päähän pisteestä hyvään suojaan odottelemaan muita. Jos lähistöltä taas annetaan oikeat vastataputukset, siirrytään äänen suuntaan piilossa odottelevien partiokaverien luo.
K-pisteiden lisäksi tulee määrittää kompassisuunta, jota kohti voi myös liikkua, jos K-pisteelle pääsy on mahdotonta.
K-pisteiden lisäksi tulee määrittää kompassisuunta, jota kohti voi myös liikkua, jos K-pisteelle pääsy on mahdotonta.
Irtautuessa voidaan partion johtajan harkinnan mukaan järjestää myös väijytyksiä. Väijytys voidaan tehdä ns. suoraan liikkeestä tai ketunlenkkinä.
Suoraan liikkeestä tehty väijytys tehdään silloin, kun aika tai maasto ei salli ketunlenkin tekoa. Siinä siis yksinkertaisuudessaan kesken irtautumisen ryhmitytään puolustukseen suojaisaan maastonkohtaan, ja vihollisen seuratessa partion jälkiä, vihollista kohti avataan yllättäen tulitus. Tulikosketus ei saa kestää kauaa, ja partio jatkaa rivakkaa irtautumistaan aiheutettuaan viholliselle tappioita. Tälläisellä väijytyksellä pyritään tuhoamaan esimerkiksi vihollisen koirapartiot, joiden avulla vihollinen pysyy partion kannoilla.
Ketunlenkki on hieman hienostuneempi väijytystapa, ja vaatiikin jonkin verran etukäteissuunnittelua onnistuakseen. Perusideana siinä on tehdä ongenkoukun mallinen lenkki, jotta päästään oman jäljen sivustaan. Vihollinen joka kulkee jäljen perässä, voidaan yllättää näin odottamattomasta suunnasta. Väijytyksen tehoa voidaan parantaa esimerkiksi viuhkapanoksilla.
Ketunlenkki on kuitenkin melko yleinen taktiikka, niin täytyy pitää mielessä, että vihollinen voi varautua siihen ja kulkeakin jäljen sivulla. Lisäksi on huomioitava tuulensuunta, ettei mahdollinen jälkikoira paljasta väijytystä ennen aikojaan.
Hyvä väijytyspaikka on suojainen ja siitä on laaja ampuma-ala. Väijytyspaikan sivustojen tulisi olla vaikeakulkuiset, tai miehistön riittäessä erikseen vartioidut, jottei vihollinen pääse yllättämään väijyttäjiä sivustasta. Väijytyspaikasta jatkuvan irtautumisuran tulisi olla myös suojainen tai ainakin nopeakulkuinen. Talvella muun joukon väijyttäessä yksi taistelija avaa latua muille valmiiksi irtautumisen nopeuttamiseksi.
Alla esimerkki sissitoiminnalle tyypillisestä tiellä tehdystä väijytyksestä, sen jälkeisestä irtautumisesta ja ketunlenkistä jäljittäjien tuhoamiseksi.
Tien tai kapean aukean ylittäminen
Jos TA-partion kulku-uralla on tie, on se pyrittävä ylittämään huomaamattomasti ja nopeasti. Parhaita paikkoja siihen ovat puuston peittämät mutkat tai kahden mäen välinen pieni laakso. Näissä vihollinen ei pysty kunnolla valvomaan tietä, toisin kuin suoralla ja tasaisella tieosuudella. Mahdollisia alikulkuja ja siltoja tulee välttää, sillä ne voi olla valvottuja tai ansoitettuja.
Alla esimerkki sopivasta tienylityspaikasta.
Kun kartalta on löydetty sopiva tienylityspaikka ja partio on päässyt sen lähelle, on pysähdyttävä kuulostelemaan onko tiellä liikennettä. Jos ylityspaikka vaikuttaa turvalliselta, partio ylittää tien valitsemallaan hetkellä yhtenä tiiviinä "könttinä" mahdollisimman ripeästi. Ylityksen aikana tähystyssuunnat ovat kumpaankin suuntaan tietä ja suoraan eteen.
Syy miksi partio ylittää tien yhtä aikaa, on siinä että silloin pienennetään todennäköisyyttä paljastua viholliselle. Jos partio ylittää tien perinteisesti taistelija kerrallaan, voi käydä niin, että vihollisen vartiomies huomaa häivähdyksen ensimmäisestä ylittäjästä, mutta ei ehdi vielä reagoida. Mutta toinen ylittäjä joutuukin jo suolatuksi, kun vartiomiehen huomio on keskittynyt ylityskohtaan. Yhtenä könttinä partio pääsee kerralla tien yli, ja vaikka vartiomies näkisikin vilauksen siitä, ei olisi enää seuraavia ylittäjiä ammuttavana.
Jos partion tielle tulee voimajohtoaukko tai muu pitkä aukea jota ei voi kiertää, se ylitetään konttaamalla tai ryömimällä näkösuojassa, sillä yleensä voimajohtoaukoissakin on peitteisiä kohtia. Tällöin partio voi ylittää aukon taistelija kerrallaan, ensimmäisenä yli päässeen varmistaessa aukon vastapuolen.
Vesistön ylitys
Ensisijaisesti TA-partion tulee välttää vesistöjen ylityksiä, mutta aina ei ole valinnan varaa. Siltoja ei tule käyttää, sillä niitä voidaan valvoa vihollisen toimesta. Jokea tai leveää ojaa ylittäessä ylityspaikan tulee olla matala, heikkovirtauksinen ja kiinteäpohjainen.
Sopivan paikan löydyttyä ensimmäinen taistelija laskee varustuksensa ja aseensa maahan ja ottaa housut ja kengät pois. Jos mukana on varakengät tai erilliset kahluusandaalit, niin ne vedetään jalkaan. Ensimmäiselle ylittäjälle annetaan esim. pitkä suora puunoksa, jolla hän kokeilee ylityspaikan pohjaa. Jos mukana on köyttä, sidotaan se varmistukseksi ylittäjään kiinni.
Jos ensimmäinen ylittäjä pääsee turvallisesti toiselle puolelle, sitoo hän varmistusköyden toiselle puolelle esim. puuhun kiinni ja palaa hakemaan varusteitaan. Tämän jälkeen koko partio ylittää joen / ojan varusteiden kanssa. Ylitys tehdään yksi kerrallaan, muiden turvatessa ylitystä.
Ei käsitellä tässä tilapäislauttojen tekoa tai muuta vaativampaa vesistön ylitystä, sillä on epätodennäköistä että TA-partio joutuu sellaisen haasteen eteen yksinään. Jos joudutaan ylittämään vaativampi vesistö, ollaan todennäköisesti isomman joukon mukana ja ylitykseen on valmistauduttu paremmin ennalta.
Eteneminen tuliasemaan
Tähystäjän merkistä partio pysähtyy sopivan tuliaseman lähettyvillä. Lähettyville on suhteellinen käsite, maastosta riippuen se voi olla kymmeniä tai satoja metrejä. Varusteet joita ei tuliasemassa tarvita, jätetään kätköön suojamiehen vartiopaikalle.
Kun ylimääräiset varusteet on jätetty kätköön, sopivaksi katsottua tuliasemaa lähestytään aluksi siten, että tähystäjä on kärjessä ja ampuja perässä. Suojamies turvaa selustan tuliasemaan mennessä.
Lähellä valittua tuliasemaa, tähystäjä pysähtyy ja päästää ampujan edelleen. Ampuja menee ensimmäisenä tuliasemaan, jotta hän saa heti mahdollisimman hyvä ampuma-asennon itselleen.
Riippuen uhka-arviosta, partio voi asettaa tähysmiinoja ja hälyttimiä tuliasemaan vieville kulku-urille. Jos tilanne sallii tuliaseman linnoitustoimet, partiosta on aina yhden jäsenen oltava vartiossa. Käsitellään tuliaseman rakentamista myöhemmässä kirjoituksessa.
Suojamies asettuu sellaiseen paikkaan, mistä hän pystyy mahdollisimman hyvin piilosta valvomaan partion selustaa ja sivustoja.
Suojamiehen vartiopaikan ja tuliaseman välille on saatava hiljainen viestintäyhteys. Tämä voidaan järjestää esimerkiksi korvanapeilla varustettujen ryhmäradioiden avulla, jossa viestit välitetään ilman puhetta tangentin painallusten rapsahduksilla.
Partio sopii keskenään mitä tietty rapsahdusmäärä tarkoittaa. Esimerkiksi jos tuliasemasta viestitetään kaksi rapsausta, se merkitsee että kierrätetään miehistöä. Kolme rapsausta taas irtautumiskäskyä. Taas jos vartiopaikalta viestitetään tuliasemaan kaksi rapsausta, se voi tarkoittaa esimerkiksi vihollishavaintoa selustassa.
Poistuminen tuliasemasta
Kun tulitehtävä on suoritettu tai muuten halutaan poistua tuliasemasta, esimerkiksi vara-asemaan menoa varten, ilmoitetaan aikeista ensin suojamiehelle ryhmäradion välityksellä.
Jos ollaan irtautumassa, suojamies voi valmistella partion kalustoa siirtymistä varten, jotta paluumatka tehtävältä voi alkaa ilman viivytyksiä.
Riippuen tilanteesta, paluumatka voi olla hiippailua takaisin omien luokse tai pikavauhtia pakenemista. Tietenkin ensisijaisena pyrkimyksenä on aina hiljainen ja huomaamaton poistuminen tuliasemasta, mutta kaikkeen tulee varautua. Siksi myös poistumisreitin tulee olla ennalta suunniteltu, jotta toiminta on tehokasta ja hötkyilemätöntä.
Mieluiten poistumisreitti omien luo on eri kuin tuloreitti tuliasemaan, sillä jos vihollinen
on huomannut partion tulojäljet ja laukauksien jälkeen tietää alueella
olevan tarkka-ampujia, voi tuloreitillä olla vihollisen väijytys
odottamassa.
Liikkuminen pimeällä
Pimeätoiminnassa korostuu partion ammattitaito, sillä esimerkiksi suunnistaminen pimeällä on melko haastavaa. Verrattuna valoisaan aikaan, kuljetut matkat tuntuvat todellista pidemmiltä, maastonmuotoja on vaikea hahmottaa ja suunnassa pysyminen on hankalaa. Eksyminen tutussakin ympäristössä on helppoa.
Pimeässä liikkumista helpottaa tietenkin valonvahvistimet, jolloin tilanne muistuttaa valoisalla kulkemista, poislukien syvyysnäön heikkeneminen ja rajatumpi näkökenttä.
Mutta koska valonvahvistimia ei välttämättä ole käytettävissä ja niidenkin toiminta-aika on rajallinen, on hyvä harjoitella toimintaa pimeässä.
Yksinkertaisesti voisi sanoa, että pimeällä suunnistaessa ei saa olla liian kunnianhimoinen. Välitavoitteiden on oltava melko lähellä toisiaan ja niiden on oltava selvästi erottuvia maastonkohtia, ei mitään yksittäisiä kiviä tai mäennyppylöitä.
Karttaa luetaan aina naamioviitan tai sadeviitan alla, jotta valo ei paljasta partiota. Tämä silloinkin, vaikka käytössä olisi valonvahvistimet ja IR-valo. Kun karttaa lukee viitan alla, kannattaa pitää heikompi silmä suljettuna, jotta ei menetä hämäränäkökykyä täysin.
Varusteiden sijoittelun tulee myös olla vakioitu, jotta tarvitsemansa tavaran löytää pimeälläkin käsituntumalla.
Liikkuminen talvella
Luminen talvi on tarkka-ampujan ystävä ja vihollinen. Luminen ympäristö kanavoi vihollisen jalkaväen kulku-uria ja lumen peittämät puut häivyttävät laukauksen ääntä, jolloin tarkka-ampujan toiminta helpottuu. Huonona puolena on tietenkin kulkemisesta jäävät jäljet, joita on hankala tai mahdoton häivyttää näkyvistä sekä lämpötiedustelulta suojautumisen vaikeus.
Lumisessa maastossa liikuttaessa on hyödynnettävä valmiita uria, niin omien kuin vihollisten, sekä mahdollisesti lumesta paljaita kohtia omien jälkien minimoimiseksi. On myös hyvä käyttää esimerkiksi ojien pohjia ja varjoisia rinteen syrjiä jälkien havaitsemisen vaikeuttamiseksi. Liikkuminen keskitetään puuston peittämille alueille, jotta hankaloitetaan lentotiedustelun jälkien havaitsemista. Jos mahdollista, liikkuminen ajoitetaan lumi- tai vesisateen aikaan.
Pakkasella puiden oksat katkeavat helpommin ja pitävät kuuluvan paukauksen katketessaan. Pakkasella äänet muutenkin kantautuvat kauas.
Jos on olemassa valmiita uria joita voidaan hyödyntää, niin täytyy yrittää salata niitä käyttäneen partion miesvahvuus. Tämä onnistuu käyttämällä vanhoja sompien koloja tai hiihtämällä ilman sauvoja jalkavoimin.
Koskemattomassa lumessa hiihtojälkeä voi häivyttää perässä vedettävällä pienellä kuusella tai kuusen latvuksella. Se ei tietenkään peitä jälkeä täysin, mutta vaikeuttaa ainakin ilmatähystystä ja partion vahvuuden selvittämistä.
Valmiiseen uraan liitytään ns. lappalaiskäännöksellä, jolloin häivytetään partion todellista kulkusuuntaa.
Alla esimerkkikuva lappalaiskäännöksestä ja jälkien häivytyksestä kuusella. Kuvat ovat PV:n Talvikoulutusoppaasta, jonka lukemista suosittelen.
[Talvikoulutusopas 2004, Puolustusvoimat, s.120]
[Talvikoulutusopas 2004, Puolustusvoimat, s.120]
Tässä vielä esimerkkikuva edellä esitettyjen tekniikoiden hyödyntämisestä, partion hiihtäessä kohti tuliasema-aluetta.
.jpg/1024px-Interpolitex_2013_(536-15).jpg)
