Viime vuosikymmenten konflikteja joissa alakynteen jääneet ovat jossain määrin hyödyntäneet tarkka-ammuntaa, ovat esimerkiksi Pohjois-Irlannin levottomuudet, Hizbollahin taistelu Israelia vastaan Libanonissa sekä Irakin ja Afganistanin sodat. Näissä niskan päällä ovat olleet konventionaaliset joukot, joita vastaan lukumäärältään pienemmät ja huonommin varustetut joukot joutuvat turvautumaan sissisodan keinoihin.
Ottaen huomioon Venäjän kyvyn joukkojen nopeaan liikutteluun yhdistettynä erikoisjoukkojen käyttöön ja häikäilemättömään toimintaan, ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta että mahdollisen konfliktin alussa hyökkääjän haltuun voisi jäädä alueita joiden sisällä ei ole omia aseellisia joukkojamme. Alueelle jääneiden asukkaiden eteen tulee valinnan paikka; myötäilläkö valtaajia ja sitä kautta olla mahdollisesti pahentamatta omaa tilannetta, vai osallistuako vastarintaan ja vaikeuttaa valtaajien toimintaa.
Jos päätös on valtaajille hanttiin laittaminen, niin tarkka-ammunnalla on pitkät perinteet erilaisten vastarintajoukkojen keinovalikoimassa. Käydään läpi muutamia esimerkkejä, poislukien sellaiset joissa on isketty muihin kuin vihollisen sotilaskohteisiin.
Vihollisen aluepartiointiin vaikuttaminen
Vihollinen joutuu jatkuvasti partioimaan valtaamillaan alueilla, jotta se ei anna liikaa toiminnan vapautta alueen vastarintataistelijoille. Tietenkin vastarintataistelijat haluavat vaikeuttaa valtaajien partiointia, jotta oman toiminnan mahdollisuudet paranevat. Partioinnin hankaloittamiseen ja tappioiden tuottamiseen kuuluu mm. tienvarsipommit, mutta tässä blogissa ei käsitellä niitä sen syvemmin.
Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa IRA:n tarkka-ampujat iskivät brittiarmeijan jalkapartioihin, pysähtyneiden ajoneuvojen miehistöihin ja kulunvalvontapisteisiin, joista he saivat tietoa mm. paikallisilta asukkailta ja omalla tiedustelullaan. Valmisteltuja tuliasemia oli niin ympäröivässä maastossa kuin rakennuksissa.
Jos toimittiin sellaisella alueella johon ei oltu valmisteltu tuliasemia tai paikka oli muuten hankala, käytti IRA auton takaosaan rakennettua tuliasemaa. Eräs taktiikka oli että edellä kulki "tähystäjä-auto", joka etsi viholliskohdetta jos sen sijainti ei ollut aivan varma. Kohteen löydettyään tähystäjä ilmoitti radiolla "ampuja-autolle" kohteen sijainnin, jolloin ampuja pystyi etsimään sopivan paikan tulitoimintaa varten, josta oli myös hyvä irtautua etukäteen suunniteltuja reittejä pitkin. Autossa oli ampuja ja kuljettaja, jotta irtautuminen olisi ollut mahdollisimman ripeää.
Auton takaosaan oli tehty avattava ampuma-aukko ja se oli panssaroitu ampumasuuntaa kohti. Alla olevassa kuvassa on esimerkki IRA:n tarkka-ampujan tuliasemasta Mazda 626 autossa.
Vastaavaa taktiikka on käytetty myös Irakissa, josta alla pari esimerkkikuvaa.
[http://wla.1-s.es/fbi-snipers-2007.pdf]
Autoon sijoitettu tuliasema voi olla myös takapenkillä, jolloin ammutaan sivuikkunasta. Ikkunan eteen voidaan asettaa tumma verkkokangas, jonka läpi pystyy ampumaan, mutta se kuitenkin häivyttää ampujan tumman auton sisään. Soveltuu hyvin autoihin joista on takaikkunat muutenkin tummennettu.
Paljastumisriski on tässä tavassa suurempi, mutta ampumasektori on suuri ja tähystysala muutenkin parempi aseen ollessa korkeammalla tripodin tai muun tuen päällä.
Alla esimerkkikuva.
Afganistanissa Taleban on käyttänyt moottoripyöriä vastaaviin iskuihin. Maastoajoon soveltuvalla moottoripyörällä on nopea ajaa asemaan, ja pyörän rakenteisiin pystyy helposti tekemään telineen kiväärin kuljettamista varten. Tarvittaessa moottoripyörää pystyy käyttämään myös ampumatukena jos parempaa tuliasemaa ei ole saatavilla.
Samaa taktiikkaa ovat käyttäneet länsimaiden sotilaatkin, kun joukon liikkuvuuden tehostamiseksi vaikeassa maastossa on käytetty moottoripyörien lisäksi myös mönkijöitä.
Tarkka-ampujia voidaan myös käyttää vihollisen tukikohtien häirintään, jolloin psykologinen paine pysyy yllä myös tukikohdan sisällä, eikä pelkästään partioinnin aikana. Tämä on tietenkin huomattavan vaarallista, sillä tukikohdan vartiomiehillä on yleensä käytössään hyvät tähystysvälineet ja vaikutukseltaan suuret aseet.
Nykyaikana sotilaan suojavarustus on niin kehittynyt, että vanha tarkka-ammunnan mantra "tähtää aina keskimassaan" ei välttämättä päde. Koska vastarintataistelijoilla ei todennäköisesti ole käytössään AP-luoteja tai muita suojavarusteita läpäiseviä ammuksia, on kiinnitettävä huomiota mihin kohtaa vihollistaistelijaa ampuu. Otetaan esimerkki Krimin valtaamiseen osallistuneista Venäjän joukoista:
Kummallakin kuvassa näkyvällä sotilaalla on varusteliivien alle puettuna sirpale/luotisuojaliivit, jotka suojaavat keskimassaa hyvin edestä ja takaa. Riippuen käytettävistä suojalevyistä, ne voivat pysäyttää raskaankin tarkkuuskivääristä ammutun luodin. Jotta saadaan aikaan haluttu vaikutus tavallisella luodilla, kannattaa tähdätä seuraaviin kohtiin:
- Pää ja kaula; osuma aivoihin, niskarankaan tai suuriin verisuoniin pysäyttää kovemmankin jätkän
- Kainalon - lantion välinen alue kyljestä; ei välttämättä ole suojalevyjä jolloin torso-osuma sisäelimiin mahdollinen
- Nivuset ja lonkan seutu; paljon suuria verisuonia ja tärkeitä luustonosia joihin osua
Tarkka-ampuja muun vastarintajoukon osana
Edellä kuvatuissa tilanteissa tarkka-ampuja on toiminut joko yksin tai pienessä ryhmässä, mutta muitakin käyttötapoja on.
Sissijoukon iskiessä saattuetta vastaan, tarkka-ampuja voi toimia joko osana iskevää ryhmää tai TA voi suojata muun ryhmän irtautumisen erillisestä asemasta.
Kootussa iskussa esim. vihollisen polttoaine- tai ammusvarastoon, tarkka-ampujan kannattaa olla joukon kärjessä, ja hyödyntää optiikkaa tähystämiseen. Ryhmän isku voidaan myös esimerkiksi aloittaa sillä että tarkka-ampuja tuhoaa ensiksi kohteen vartiomiehen.
Jos vastarintataistelijat ovat miinoittaneet jonkin alueen tai valmistelleet tienvarsipommin, voidaan myös sen raivaamista häiritä tarkka-ampujan toimesta.
On olemassa myös melko lennokas keino räjähteen laukaisuun, jos käytössä ei ole tarpeeksi kaapelia räjäyttämiseen turvallisen matkan päästä tai räjäyttämiseen käytettävää radiosignaalia häiritään. Alla periaatekuva:
Psykologinen vaikutus viholliseen
Koska valtaaja harvoin toimii alueella jossa se muutenkaan tuntee oloaan kotoisaksi, jatkuva tarkka-ampujien aiheuttama uhka alkaa vääjäämättä vaikuttaa vihollisen sotilaisiin. Esimerkiksi IRA onnistui vaikuttamaan tarkka-ampujatoiminnalla ja propagandalla brittiarmeijan sotilaisiin niinkin paljon, että sotilaat eivät suostuneet partioimaan tietyillä alueilla ollenkaan. Lisäksi joukoille jouduttiin hankkimaan kalliita raskaita suojaliivejä ja joukkoja jouduttiin siirtämään muista tehtävistä vastaamaan tarkka-ampujauhkaan.
IRA pystytti sanomaansa tehostaakseen kuvassa näkyviä TA-varoitustauluja.
Lähi-Idän konflikteissa tarkka-ampujat ovat jo pitkään videokuvanneet laukaustensa aiheuttamia tappioita ja levittäneet videoita niistä netissä, kuten kuuluisa Juba, mutta sillä on hieman kyseenalainen vaikutus. Se antaa ensinnäkin vihollisen tiedustelulle arvokasta tietoa suoraan paikan päältä, eikä sen psykologinen vaikutus ole välttämättä riittävä. Vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen, kun vihollinen suuttuu nähdessään toveriensa kaatuvan. Ehkä videokuvaus liittyykin alueen itsensä korostamisen machokulttuuriin tai sillä pyritään innostamaan muita vastarintataistelijoita.
Oman toiminnan suojaaminen
Kun vihollinen huomaa että sen hallussa olevalla alueella toimii aktiivinen tarkka-ampuja, on kaikin tavoin vältettävä kiinnijäämistä. Tässä muutamia pointtereita:
Koska ihminen on ihmiselle susi, on toiminnasta tietävä piiri pidettävä mahdollisimman pienenä. Aina löytyy joku joka on valmis pettämään joukkonsa henkilökohtaisen hyödyn takia.
Jos on toimittu yhdestä tuliasemasta, sitä ei tule enää käyttää uudestaan. Kaikki hylsyt, naamiokankaat, ampumatuet yms. on kerättävä pois jottei anneta vähäisintäkään tietoa osaamisen tasosta ja käytössä olevasta aseistuksesta. Kaavamaisuutta on vältettävä, jotta vihollinen ei pysty järjestämään väijytystä.
Toimintaan liittyviä asioita ei ikinä tule käsitellä puhelimitse tai minkään pikaviestipalvelun kautta, otettava huomioon myös kännykän paikantamis- ja seurantauhka. Ei siis ikinä kännykkää mukaan toiminnan ajaksi. Jos käytetään radiota, on käytettävä peitteistöä viestinnässä, ei saa puhua radiossa ikinä selkokielisesti.
Aseita ja varusteita ei säilytetä lähelläkään majoitustiloja, on valmisteltava useampi kätköpaikka joita kierrätetään. Käyttämättömätkin kätköpaikat on hyvä valvoa passiivisesti esim. riistakameroilla.
Sormenjälkien jättämistä on vältettävä, esimerkiksi useampi IRA:n vastarintataistelija jäi tästä syystä kiinni.
Poliisin aserekisteri on uhka jos käytetään omia aseita, valloittajan on helppo haravoida potentiaaliset alueen tarkka-ampujat sen perusteella ja kerätä aseet pois. Siksi olisikin parempi käyttää muualta hankittuja aseita tai viholliselta kaapattua välineistöä.
Tarkka-ampujat erikoisjoukoissa
Armeijoiden tavallisten yksiköiden on vaikea vastata vihollisuhkaan epäsymmetrisessä sodankäynnissä, johtuen pitkälti vastarintataistelijoiden/kapinallisten/terroristien käyttämistä taktiikoista, joissa iskuissa minimoidaan riskit omista tappioista ja piiloudutaan alueen siviiliväestön sekaan. Yllättäviin pienten osastojen hyökkäyksiin on vaikea reagoida ilman tiedustelun selvittämää etukäteistietoa ja vastahyökkäysissä ei voi käyttää suurta voimaa, jotta sivullisuhreja ei aiheudu turhaan.
Parhaiten tälläisiin uhkiin pystyykin vastaamaan syöttämällä vastarintataistelijoille niiden omaa lääkettä käyttäen hyväksi erikoisjoukkojen suorituskykyjä. Erikoisjoukot pystyvät operoimaan pitkiäkin aikoja salassa vihollisalueella keräten tiedustelutietoa ja maalittamaan potentiaalisia kohteita esim. ilma- tai tykistöiskuja varten.
Jos alueella toimii keskenään kamppailevia kapinallisjoukkoja, erikoisjoukot pystyvät kouluttamaan tuettavaksi valikoitunutta joukkoa ja toimimaan neuvonantajina niiden operaatioiden aikana.
Tiedustelutietojen perusteella erikoisjoukkojen iskuosastoja voidaan käyttää vihollisen avainhenkilöstön tai materiaalin tuhoamiseen, panttivankien pelastamiseen tai vihollisvankien kaappaamiseen. Iskuosastojen toiminnan aikana kohteesta on myös mahdollista kerätä tiedustelutietoa, kuten vihollisen käytössä olleita viestivälineitä, suunnitelmia yms. ennen iskuosaston irtautumista.
Tarkka-ampujien rooli näissä tehtävissä vaihtelee. Tiedustelutiedon kerääminen on tärkeä tehtävä missä tahansa operaatiossa, ja tarkka-ampujalla on muutenkin kokemusta ympäristön havainnoinnista ja hyvät välineet siihen.
Toinen tehtävä on tietenkin vihollisen tuhoaminen tarkalla tulella. Tehtävät joissa erikoisjoukkojen tarkka-ampuja hyödyntää tätä osaamistaan ovat esimerkiksi iskuosastojen tulitukiosastossa toimiminen, iskuosaston selustan suojaus ja vihollisen avainhenkilöiden tuhoaminen tarkkuuskiväärillä.
Vallatuilla alueilla tarkka-ampujia voidaan käyttää myös vapaissa metsästystehtävissä. Rakennetulla alueella metsästystehtävä on hyvinkin mahdollinen, kun siviiliväestön seassa piilottelee vastarintataistelijoita. Tälläisissä tehtävissä on myös mahdollista käyttää erilaisia houkuttimia vihollisen esiin saamiseksi. Esimerkiksi jokin tieosuus voidaan jättää näennäisesti vartioimatta, jolloin vastarintataistelijat voivat yrittää asettaa sinne tievarsipommia. Pommin asettajat napsitaan sitten pois tarkkuuskivääreillä. Toinen hieman kyseenalainen tapa, jota edesmennyt Chris Kyle väitetysti käytti, on jättää toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita lojumaan. Jos joku yrittää napata niitä mukaansa, se voidaan voimankäyttösäännösten puitteissa tuhota. Tietenkään ei voida olla varmoja onko aseen mukaansa ottava vihamielinen vai täysin sivullinen, esimerkiksi utelias lapsi.
Joskus myös tiedustelutehtävä voi muuttua tuhoamistehtäväksi, kuten brittien SAS:lle kävi Irakissa ISIS:n vastaisessa sodassa. Kylää tähystäneet SAS:n miehet havaitsivat että kylää on lähestymässä kuorma-auto täynnä mahdollisia ISIS:n taistelijoita, todennäköisesti pahoissa aikeissa. Tarkka-ampujat onnistuivat pysäyttämään kuorma-auton ampumalla sen moottoriin panssarisytytysluodeilla, jolloin myös ISIS:n taistelijat tajusivat joutuneensa tulen alle ja pakenivat.
